keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Terassia ja tunnustus

Olen tässä laitellut terassia kuntoon.Nyt on voinut jo maalauksen jälkeen kantaa kaluston paikalleen ja siihen vähän liinaa asetella.Liina on lauantaiselta kirppisreissulta.Ostin sittarista istuinpäälliset tuoleihin,olivat niin ihanat ruusukuosiset.


Sain myös isännän tekemät heinäseivästikkaat paikalleen ja niihin äitienpäiväruusua kokeilin.


Vielä pitää kukat terassille hommata ensi viikolla,silloin olisi niitä aikaa ostella ja istuttaa.

Tuotiiin myös talon edustan laatoitukselle kalusto paikalleen.Ja sinne myös omat tikkaat.



Isäntä aloitti iltavuoroni aikana tekemään etuoven eteen painekyllästetystä rallilautaa,vai miksi sitä kutsutaan.Vielä on vähän kesken mutta en malttanut olla kuvaamatta.



Tämä minun kirppis-ja roinan keräysinnostus on näköjään tarttunut koko perheeseen.Isäntä toi työpaikkansa roskalavalta tälläisen metalli-lasipöydän.Kysyi että löytyykö tälle käyttöä.


Ja löytyihän sille kukkapöytänä terassilla.


Lisäksi hän toi puulaatikon,oli kuulemma ollut jonkun tavaran suojana,mikä oli tullut rahtina työpaikalle.Siitäkin tulee mukava kun sen maalaa ja siihen laittaa kukkia.

Lisäksi tyttö tuli käymään ja toi tullessaan tällaisen tuolin.Oli sen bongannut roskalavalta.Oli ajatellut jos äitiä vaikka kiinnostaa tuunata se.Hieno siitä tule maalilla ja uudella kankaalla.

Vielä me löydettiin mökin jätekeräyspaikalta tälläinen kukkateline tai sen raakile.Kyytiin sen nappasin jos vaikka siitä jotain saisi aikaiseksi.

Tuunausprojektit vaan lisääntyy,mutta ei se haittaa.Mukava niitä on tehdä.Ja alkaa minulla se vuorotteluvapaa sitten kesäkuun alussa.Ja lomaviikko on ensi viikko.Ehtii tehdä monta hommaa.

Kiitos taas kaikille kommenteista edelliseen juttuun.On kiva kun jaksatte käydä täällä kommentoimassa.On myös mukava käydä lukemassa teidän blogeja.Niistä saa paljon hyvää mieltä ja ideoita.

Sain tämän tunnustuksen Aliisalta Villa-Laurila blogista.Kiitos Aliisalle.
Tämä oli ihana muistaminen.Aivan ihana.

Laitan tämän eteenpäin ja annan sen sellaisille blogeille joille en tiedä tätä tunnustusta vielä tulleen.Enkä ole vielä tunnustusta aikaisemmin antanut.Voi miten onkin hankala valita kaikista ihanista blogeista.

Tunnustuksen annan

pieni pala unelmaa blogiin Naksulle,kivoja remontti vinkkejä ja kaunis koti.

elämää ja unelmia blogiin Tarjalle.kiitos pikkuisesta puodista ja ihanista paketeista.

Wiljatuulen tuvassa
blogiin Lezzielle,kiitos kaikista vastauksista.kiva blogi täynnä kotia ja mökkeilyä.

Leena Johannalle toivon kaikkea hyvää ja voimia.Toivottavasti tämä piristää kaiken kurjan keskellä.Ihania käsitöitä hänellä.

Tuksulle Wanhamummula blogiin, touhukas blogi,jossa riittää joka päivä uutta.Ja aina tuoreet tapahtumat.

Ulla-Kristiinalle Kattojen yli blogiin toivon piristystä ja paranemista.Ihania juttuja sielläkin.Monipuolisesti.

Sekä viimeisenä vaan ei vähäisempänä blogiin mammakammari Virpille.Kivoja juttuja ja myös hyviä neuvoja Virpi on antanut.

Lisäksi annan tämän kaikille lukijoilleni ja vierailijoille.

Mukavaa torstai päivää.Nyt tuli pitkä juttu.

Terkuin Jaana

23 kommenttia:

  1. onpas sulla nyt paljon tuunattavaa.
    Mutta mikäs sen mukavampaa!
    Heinäseiväs tikkaita olimme mekin tänä iltana väsäämässä:)

    VastaaPoista
  2. Oi oi mitä löytöjä! Mukava alkaa tuunailemaan! Ulkokuvat näyttää niin hyvältä! Seivästikkaat on kyllä niin kivoja! Noita istuinpäällisiä Cittarissa lehdestä katselin, tosi kivat! Mukavaa viikkoa ja onnea tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  3. Ensinnä Lämpöiset kiitokset kauniista sanoistasi blogini suhteen. KIITOKSET ihanasta tunnustuksesta. Otan sen nöyrin ja kiitollisin mielin vastaan!
    Ihania tuunattavia, hauskan harrasteen olet saanut "tarttumaan" tyttäreesi ja mieheesikin. ONNEA siitä!
    Kiva jäädä odottelemaan minkälaista saatkaan noista hienoista löydöistä aikaan!
    Mukavaa tuunausprojektia siis:)
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Mukavan näköiset oleskelupaikat oot saanu aikaiseksi, miehesikin näyttää olevan kätevä käsistään. Ihanat nuo seivästikkaat, täytyykin rueta etsimään heinäseipäitä..
    Mukavia tuunaushetkiä!:)
    Niin, meinas unohtua, onnea tunnustuksesta:)

    VastaaPoista
  5. Ai että miten paljon ihania löytöjä ja nuo heinäseivästikkaat on hurmaavat! Minulla on myös tarkoitus tuoda maalta heinäseipäitä köynnöskasvien tueksi.

    VastaaPoista
  6. Ihania tuunauskohteita! Ja tosi hauska juttu että olet tartuttanut kierrätyksen läheisiisikin :)

    Kivoja tikkaita miehesi tehnyt. Minulle poika väsäsi viime kesänä noita ja tykkään tosi paljon niistä!

    Kaunis kiitos myös tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  7. Täällähän on kaikkea kivaa ja kaunista nähtävillä!!

    Ihanasti olet terassin laittanut ja pation, kauniine tikkaineen. Sitä seiväsvillitystä tuntuu olevan muillakin ilmassa :) Minä rakastan heinäseipäitä ja kaikkea vanhaa. Kuulin että Helsingissä joku oli maksanut 10 euroa yhdestä seipäästä. Niin kysyttyä tavaraa on, ellei ole omasta takaa tai muuten saa jostain mummolasta. Me sentään vielä ihan ilmaiseksi saadaan maatalonaapurista.

    Tuunauskohteita on reippaasti kertynyt sulle, ja mikäpä sen mukavampaa. Laitahan kuvaa kun olet tuunannut ne.

    Ihania löytöjä kertakaikkiaan.

    Ihanaa päivää sulle.

    VastaaPoista
  8. Ihania löytöjä olet bongannut. Noi roskalavoilta löytyneet ym on juuri ihania kun niistä saa tuunata mieleisiään.
    Onpa teillä ihana talo.
    Oi että miten kiva terassi ja tuo laatoitus jossa toinen puutarhapöytä ja auringonvarjo.
    Kerrassaan kaunista teillä.
    Kiitos tunnustuksesta!
    Apuva...ihan liikutun kyyneliin...
    Kiitos paljon!!! tulin niin iloiseksi.

    VastaaPoista
  9. Ihania pihakuvia! On tämä vaan mukavaa kun saa kaunistaa pihaa :)
    Ajattelin huomenna yövuoron jälkeen lähteä kattelemaan kukkia, oliskohan jo tullut pelargonia amppeleita. Oikeen sellaisia ihania isoja, joista roikkuu esim humalaa tms.

    Kiitos tunnustuksesta!!

    Ihanaista loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  10. Kaunista teidän pihalla, ja ihan mielettömän ihania löytöjä!!! :) <3

    VastaaPoista
  11. Tuosta kyllästetystä laudasta tulee upea edusta sisäänkäynille! :)
    Kaunista on teillä ulkona,ihanat tikkaat! <3

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Onnea tunnustuksesta!
    Ihania nuo seivästikkaat! Ja muutenkin pihanne näyttää viihtyisältä.
    Lämmintä viikonloppua ja ihania lomapäiviä ensi viikolle! :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanat nuo ruusuiset tuolinpäälliset!! Ihanan näköinen tuo laatoituksella oleva istuskelupaikka aurinkovarjoineen! Mukavia tuunausjuttuja olet saanut myös. Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  14. Kaunis kiitos ihanasta ylläristä ♥
    Täytyykin viikonloppuna tuumailla kenelle sen ojennan eteenpäin :o)

    VastaaPoista
  15. Kaunis on teidän piha alue, hienot tikkaat olet saanut! Vanhoja tavaroita on mukava kunnostella!
    Mukavaa viikonlopun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Hei! Piipahtamssa blogissasi! Ihanat nuo molemmat tikkaat, minulla on sellaiset etsinnässä! Ja nuo ruusuiset tuolinpäälliset...oi miten kauniit!! Mukavasti olet löytänyt tuunailtavaa itsellesi :)

    VastaaPoista
  17. Heippa! Sinulle on viesti roosassa talossa ;))

    VastaaPoista
  18. JaanaElina, rompepäivät oli täällä Joensuun seudulla, ja syksyllä on uudet Joensuun raviradalla, että sinne kannattaa ehdottomasti mennä.

    Siellä on auton, mopojen varaosista lähtien antiikkiin ja vanhoihin tavaroihin, Nytkin oli 100 myyjää ja ihan ympäri suomea myyjiä, Porista astikin eräs. Yksityisiä suurinosa.

    VastaaPoista
  19. Ihania löytöjä perheesikin on tehnyt! Miten se tavaroiden bongaus opetetaan perheelle? ;-)

    VastaaPoista
  20. Kaunista on teidän terassilla. Ja pidän erityisesti tuosta heinäseipäistä tehdystä tikapuista, mistähän sellaisen saisi :)

    VastaaPoista
  21. Johan on löytänyt moni vanha esine tiensä teidän kotiin uutta elämäänsä etsimään. Kaunis on terassi, nuo heinäseivästikkaat on kyllä niiiin hienot - itselläni edelleen seipäät varastossa odottamassa, josko pian aloittaisi tikkaiden väsäämisen. Vaan kun aina on muka jotakin muuta...

    VastaaPoista
  22. Aivan upea piha teillä. Hieno terassi ja patio.
    Ja mitä upeita löytöjä olettekaan tehneet. Mukavaa, että olet saanut muitakin innostumaan keräilystä.

    Onnittelut tunnustuksesta!
    Ja kiitokset että olet jatkanut tunnustusta minulle! Olen otettu ja ylpeä!

    Ihanaista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  23. Piti vielä palata kertomaan, että nappaan tunnustuksen keskiviikon postaukseeni.

    VastaaPoista