keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tämä päivä


Tänään oli mieleenpainuva päivä kaikinpuolin.Aamulla heräsin ovikellon soittoon kahdeksan jälkeen.Työkaverini toivat minulle amppelikukkasen valmistujaislahjaksi.Olivat vähän sekaisin päivästä,koska valmistujaispäivä oli piti alunperin olla tämä päivä mutta sitä muutettiin koulun puolelta.Vanha päivämäärä oli jäänyt työkavereiden muistiin.Siinä sitten naurettiin,minä yöpaitasillani.
Aamupäivällä meidän piti mennä koululle rekisteröitymään ym.viimeisiä opiskelujuttuja tekemään.Sen jälkeen meille jäi tunti aikaa ennen kirkkoharjoituksia ja juhlaharjoituksia.Päätin käväistä kirpparilla.
Löysin kivoja puuhenkareita.Nyt annan eteisen kaapissa muovihenkareille kyytiä.Osassa puuhenkareita on mukavia liikkeiden mainoksia.

Löysin myös ihanan ruusukupin.Kuppi on aika isokokoinen.


Löysin myös puseron.Olin juuri edellisenä päivänä katsonut lähes samanlaista liikkeestä,mutta en raaskinut ostaa.Nyt sain sen kolmella eurolla.Ja pusero on kuin uusi.


Kirkkoharjoituksissa oli todella hauskaa.Rovasti joka meidät siunaa olikin huumorimiehiä ja me naurettiin kirkossa niin että raikasi.Meitä on noin 90 koko koulusta valmistuvaa.On lastenohjaajia,suntioita,lähihoitajia,sairaanhoitajia ym.
Rovasti kertoi meille pukeutumisvinkkejä käytännön esimerkein.Mm.minihametta ei kannata laittaa,koska kun polvistutaan alttarille,kirkossa istuvia voi huvittaa näky,joka tulee opiskelijasta takaapäin.Tai jos on liian avaraaukkoinen pusero tai mekko.Polvistuneena ollessamme rovasti katsoo meitä alaspäin,niin hänelle voi tulla sydämmen sykytyksiä ja hän ei tiedä mihin katseensa kääntää.
Kirkkoharjoitusten jälkeen mentiin koululle juhlaharjoituksiin.Nyt on tarkkaan katsottu jokaiselle istumapaika ja järjestys jossa mennään hakemaan todistus.

Posti toi ihana arpajaisvoiton roosantalon blogista.Kiitos Elinalle.Paljon kaikkea ihanaa oli paketissa.


Illalla sovittelin vaatteita juhlaan ja päädyin laittamaan mekon,joka minulla oli tyttöni ylioppilasjuhlissa.Mielestäni mekko on yksinkertaisen kaunis.



Sain tälläisen tunnustuksen anastasialta.Kiitos kovasti. Olen todella iloinen ja kiitollinen tästä.
Laitan sitä myöhemmin eteenpäin.

Nyt on aika mennä nukkumaan,että jaksaa aamulla nousta ajoissa ylös.

Kiitos kaikille kommenteista mökkijuttuun.Laitan lisää kuvia mökistä,kunhan saan kuvattua.Ja paikkoja jotenkin järjestettyä.

Terkuin Jaana

16 kommenttia:

  1. :) Kiva että paketti on päässyt perille! Onnea valmistujaisiin!!

    VastaaPoista
  2. Onnea valmistujaisjuhlaan!
    Kivoja löytöjä kirpparilta:)
    Ruusukupit aina yhtä suloisia!

    VastaaPoista
  3. Ihana ruusukuppi:) (sanoo hän joka rakastaa kaikkea ruusuista)
    PALJON ONNEA VALMISTUJAISIIN :)
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Ihania kirpparilöytöjä! Ja vielä Onnea valmistumisen johdosta :) Kaunis tuo valkoinen mekko :)

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon Onnea vielä valmistujaisiin!:)
    Hyviä löytöjä kirpparilta ja kauniita lahjoja:)

    VastaaPoista
  6. Hienoja kirppislöytöjä ja kaunis mekko. :)
    Paljon onnea valmistujaisiin!

    VastaaPoista
  7. Ihana ruusukuppi, täydellinen aamukahville. Hyvä puuhenkari voittaa kyllä muovirimpulat.
    Nauti valmistujaisistasi!
    Onnea!

    VastaaPoista
  8. Onnea valmistujaisiin! Teillä on kyllä huumor'miehii tuo pappi, ihanaa!!

    Mukavia löytöjä!

    Sie olet kuin tyttönen konsanaan!! niin hoikkakin!!

    VastaaPoista
  9. Onnea valmistujaisiin! Ihanan paketin posti sinulle toi, suloinen palkinto! Mukavaa ja aurinkoista päivää! Kivoja muuten nuo puuhenkarit!

    VastaaPoista
  10. No onpas siellä rovasti ollut hiukan rivo!!:))heh!

    Onnea valmistujaisiin!Mekkokin näyttää todella hyvältä ja on varmasti rovastinkin mieleen! :)

    Onnittelut myös tunnustuksesta!Ja kivoja löytöjä olet tehnyt.

    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Ihania kirpputorilöytöjä nuo henkarit ja ruusukuppi! Ihana on myös arpajaisvoittosi, voi kumpa minäkin voittaisin joskus :)
    Onnea vielä valmistumisesta!!

    VastaaPoista
  12. Onnea valmistumisesta!
    Ohhoh, rovasti on huumorimiehiä ;)

    VastaaPoista
  13. Varmaan hauska yllätys kun otit työkaverit yöpaidassa vastaan :D Onnea valmistumisen johdosta, kauniissa mekossa juhlit! :)

    VastaaPoista
  14. Onnea valmistumisen johdosta! Toivottavasti päiväsi oli ihana!
    Onpa mukava, että on huumorintajuinen rovasti! :)
    Kivoja kirpparilöytöjä, tuollaisista tulee aina hyvä mieli.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Onnea valmistumisen johdosta. Minäkin ihastelin kirpparilöytöjäsi - kauniita tavaroita. Ihastelin myös aiemman postauksen mökkiä, minä taitaisin asua tuollaisessa mökissä, jos olisi :)

    VastaaPoista
  16. Onnea valmistumisen johdosta!
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista