torstai 24. maaliskuuta 2011

Keittiön kaappi-melkein valmis

Mihin se kevät meni.Lunta tuiskuaa ihan kunnolla.Ja vasta toissa päivänä tiet oli loskassa ja aurinko paistoi,oli jo ihanan keväistä.No,kai nämä vaihtelevat kelit kuuluu kevääseen.Ja kai se sitten ajastaan tulee,kun on sen aika.
Kiitokset taas kivoista kommenteista.Ihania ideoita tuli.Vielä hetken katselen Tikkakosken jalkoja altaan alla,eiköhän se sitten ajastaan loksahda kohdalleen.

Talvilomalla saatiin viimein tehtyä projekti.Se joka odotti tallissa,odotti että pakkaset lauhtuu,odotti sen vuoron saapumista.Ja viimein se tuli.
Nimittäin tämä kaappi,josta jo jossain aiemmassa postauksessa mainitsin.Ostin tammikuussa kaapin yläosan,joka kyllä ainakin meidän isännässä aiheutti järkyttyneen ilmeen.Onneksi kuitenkin se kesti vain hetken ja sain myös hänet innostumaan tähän projektiin.Kaapin ostin meidän keittiössä olevan lipaston päälle,tai ainakin ajattelin niin ostohetkellä.Kotona sitten huomattiin,että se oli liian iso siihen,siis liian syvä.Hetken tuumaustauon jälkeen,keksittiin kaventaa kaappia.Takalaudat irti ja sirkkelillä kaapista laudan verran syvyyttä pois.
Entinen maali poistettiin maalinpoistoaineella ja pintaa vielä hiottiin koneella ja käsin.Kaappi pohjamaalattiin Otex-pohjamaalilla ja sen jälkeen pariin kertaan Helmi-maalilla.Väriä pohdittiin useaan otteeseen ja lopulta päädyttiin valkoiseen.Tähänhän isäntä ehdotti sitä vanhaa sinisen sävyä,mutta sitten luovuttiin siitä ajatuksesta.
Ovien lasit olivat rikki,joten ne poistettiin.Sen verran kaappi onkin vielä keskeneräinen,mietitään vielä lasit vai jotain muuta.Verkkoa isäntä nyt kokeili toiseen oveen.

Tässä kuvassa näkyy verkko,joka on nyt vain toisessa ovessa.
Nupit vaihdettiin posliinisiin.Näihin valittiin pastellia väriä.

Päätyyn laitettiin koukut.
Tässä kuvaa koko kaapista,josta siis alaosa vanha lipasto,jonka päälle uusi kaapin osa nostettiin.
Keittiön seinältä poistettiin naulakko,tyhjä seinä sai sitten keittiöaiheisen tekstin.
Oon kyllä tosi tyytyväinen tähän ja isäntään.Ilman häntä tämä projekti olisi jäänyt tekemättä.

Tälläisiä juttuja tällä kertaa.Huomenna onkin jo perjantai ja iltavuoro.Sitten olisi vapaa viikonloppu.Ihan mahtavaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille.Tervetuloa uudet lukijat.
Terkuin Jaana

52 kommenttia:

  1. Voi hyvänenaika kuinka upea. Ja kaikki nuo yksityiskohdat, nyt kyllä osui ja uppos! Sulla on kyllä silmää.

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän upea!! ♥ Kaunis kokonaisuus. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis on kaappi ja ihana keittiö muutenkin.
    Täällä kans kova takatalvi ja iso ketjukolari =(
    Mutta toivotaan aurinkoa ja enemmin vaikka pientä pakkasta, kuin tuota lumentuloa.
    Mukavaa työiltaa ja tulevaa vapaata viikonloppua!
    -päivi-

    VastaaPoista
  4. Voi mikä idea!! Ihan upea <3 Ootte kyllä mielettömiä :)

    Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  5. Ompa kiva tuunaus! Hieno! Sopii niin hyvin tuon senkin kanssa :)

    Verkko-ovi näyttä hyvältä tuossa!

    Kivaa vapaata viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihan kaappi! Todella onnistunut!!

    VastaaPoista
  7. Tulipas kaapista kiva! Bongasin myös samanlaiset vetimet kuin itseltä löytyy kuistin lipastosta :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä tuli hieno!
    Olette taitavia ja sinulla on tuota taitoa tehdä vanhasta uutta.
    sopi hyvin lipaston päälle.
    Kaunis keittiö muutenkin.
    Kiitos ja sinne myös mukavaa perjantaita.

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvä, oikein hyvä, tosi ihana! Ison työn teitte, mutta kyläppä kannatti. Tuo verkko on minusta ihan kivan näköinen. Yksi vaihtoehto on tietysti verhot, pitsiset, että astiat näkyy (vai näkyykö tarpeeksi :) Mutta eiköhän ne tee oikeessa paikassa lasitkin vaikka noihin oviin, kun viette ovet sinne? Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Iso oli tuunausurakkanne, mutta varmasti vaivan arvoinen.
    Hieno kaappi ♥

    VastaaPoista
  11. Voi miten kaunis kaappi.tykkäsin varsinkin siitä kanaverkosta ...mahtavaa!
    meillä tuli kanssa viime viikolla lunta , mutta tällä viikolla ollaankin sit nautittu kevätsäästä!!
    iloista perjantaita huomiseksi!

    VastaaPoista
  12. Hienolta näyttää! Tuota verkko ideaa olen omaan kaappini täällä kehitellyt...vaiheessa vain vielä koko projekti.

    Aurinkoisempia päiviä odotellessa :o)
    -kisu-

    VastaaPoista
  13. Oikein ihana tuo kaappi! Tosi kauniiksi olette osanneet sen kunnostaa!

    VastaaPoista
  14. WAU! Loistava idea♥
    Ja tuo verkko sopii hyvin oveen!

    VastaaPoista
  15. Hurmaava kokonaisuus, todella ihana kaappi!

    VastaaPoista
  16. Kätevä tuollainen isäntä-apuri! Upea lopputulos!

    VastaaPoista
  17. Olen ihan sanaton!!
    Aivan mielettömän hyvä kokonaisuus, kaunis kaappi, tosi hieno tuunaus! Verkko näyttää tosi hyvältä!
    Ihana sun isäntäs ;)
    ja varmaan hyvä valinta valkoinen väri, jos kaipaa joskus vaihtelua, voi vaikka helposti vain nuppeja vaihtamalla saada uuden ilmeen.
    Mukavaa iltavuoroa huomenna ja ihanasita vapaata viikonloppua sulle ja perheellesi, Jaana!

    VastaaPoista
  18. Sanoppa muuta! Mihin se kevät katosi?? Täällä ei näy enää asfalttiakaan sen lumituiskun jälkeen.
    Teillä on ollut talvilomalla kiva projekti. Hienohan siitä tuli. Tykkään kyllä tuosta verkko-ovesta. Ei ole niin tavallinen. :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Siis siitähän tuli aivan ihana. Mä tykkään kans tuosta verkosta ovessa.

    Ei ole kevätfiilistä täälläkään tällä hetkellä. Lunta tulee taas, huoh. Mutta viikonloppuvapaa saa täälläkin suupielet ylöspäin. Saman kaavan mukaan jään vapaalle kuin sinäkin... iltaan ja sitten vapaat :)

    VastaaPoista
  20. "Uusi lumi on vanhan surma", toivotaan niin. Täälläkin on tullut lisää lunta, alkaa kyllä jo lumityöt todella kyllästyttää ;). Mutta eiköhän se kevät sieltä pikkuhiljaa tule..
    Menin minäkin ihan sanattomaksi tästä muutoksesta! Ensinnäkin hieno oivallus hankkia tuo kaappi vanhan lipaston päälle,käy siihen hienosti!
    Toiseksi muutos on aivan ihastuttava!
    On siinä ollut iso työ, ihana mies sulla kun auttaa! Verkko sopii minustakin hyvin oveen.
    Kaunis, kaunis kokonaisuus!
    Sopii hienosti kauniiseen keittiöösi, upeaa, huoh :D

    Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  21. Upea yhdistelmä, ihana!
    Kuin samaa sarjaa.

    Kyllä tuli tosiaan kaunis kaappi, nupit on herttaiset, minäkin ostin kaikkiin kaappeihin uudet nupit joulun alla,aattele, hopean väriset :D

    Mutta tämä sinun yhdistelmäkaappi on aivan ihana kyllä, en voi muuta sanoa!
    Ja tuo teksti, siis siinäkö ei ole kylttiä vaan seinällä tuo teksti, fantastista!

    Täälläkin oli eilen outo ilma tuulla hujelti ihan vimmatusti ja pyrytti, ettei eteen nähnyt ja kohta jo paistoi aurinko, outo ilma.

    Kauniisti esillä nuo kukat, helmililja on kaunis ♥

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. Aivan Ihana kaappi!! Siinä se taas nähdään, että ahkera tuunaus palkitaan :)
    IHANA :)
    Mukavaa perjantaita sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  23. Siis aivan IHANA kaappiyhdistelmä....itsekin olen harrastanut tuota kaapin kavennushommaa.Kesällä viimeks,kun 15cm piti tuota kellosepänliikkeen vanhaa lipastoa kaventaa.Kuvia sivuillani.
    Kyllä me ollaan sit idearikkaita.Nuo miehet ei vain aina ymmärrä,kuinka vanhasta voi saada ihan uutta:)

    VastaaPoista
  24. Kiva valkoinen ja valoisuus loistaa siellä sinun keittiössä.
    Kaappissa hieno muoto ja upeahan siitä tuli valkoisella maalilla.Tuo verkkohan on aikas kiva tuossa ovessa.
    Teksti on kyllä upea siellä seinällä.
    Iloa viikonlopulle:))

    VastaaPoista
  25. Tuosta kaapista tuli kyllä aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  26. Mielettömän kiva siitä tuli, mielestäni tuo kanaverkko on hyvä tuossa, ei kun laitat vaan toiseenkin oveen sellaisen. Tosi kaunis. Ootte te ahkeria..:) moon ihan laiska, ei mitää järkevää..eteisen paneelit on maalattu vihreistä valkosiksi, mutta mitään en ole laittanut vielä seinälle, en tiedä mihin nää tunnit katoaa..joku syö mun aikaani...
    Mie tahtosinkin vaan viherpipertää..ja tilailen täällä säkkikaupalla kaikkia mukuloita ja juurakoita..hih.hih...

    Mukavaa viikonloppua ja kiva kun saat vapaan viikonlopun, toivotaan, että ilmat tuosta vähän komistuu.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  27. ihan älyttömän hieno kaappi, muutenki niin kaunista!! (haaveilee vaan valkosesta keittiöstä...) :)

    VastaaPoista
  28. Vaikka työtä teettikin, lopputulos on mielettömän upea!

    VastaaPoista
  29. Ei voi muuta sanoa kuin että ON IHANA kaappi! Tu verkkokin näyttää kivalta.
    Nyt taas paistaa, toivotaan,että riittää viikonlopullekin aurinkoa.
    Niin ja on se mieskin ihana, kun jaksaa innostua mukana :). Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  30. Todella kaunis tuli! Ihanainen tuo kokonaisuus! Minusta tuo verkko sopii tuohon hienosti! :)

    Kivaa kevättä, jos se nyt sieltä tulisi. Kun ikkunasta katselen nyt ulos, niin vuoroin on keväinen näkymä ja välillä taas talvi!

    VastaaPoista
  31. tosi kaunis kaappi:) Kannatti nähdä työ ja vaiva kun palkinto on noin kaunis kokonaisuus! Verkko ovessa on ihana.itsekin olen odottanut projektia johon saisin verkko-ovet toteuttaa.
    Takatalvi sais pian mennä ohi.Aurinkoa ja kevätt odotellessa)

    VastaaPoista
  32. Olet kyllä aikamoinen epeli tuunamaan ja kaunista jälkeä saanut aikaseksi. Tuo verkko tuossa kaapin ovessa on piste iin päälle. Hauskaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  33. Kaapista tuli aivan ihana! Ihan kuin ylä- ja alaosa kuuluisi yhteen.

    VastaaPoista
  34. K A U N I S !
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  35. Onpa ihana hylly. Ja koko kokonaisuus tekstineen ihan loistava!

    Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  36. Heipsistä hei Jaana !
    Kaikki ylisanat on jo kirjattu noissa edellisissä kommenteissa .. niihin voin yhtyä täysin :) Verkko ovessa on miunki mielestä oivallisen mukava.
    Koko kokonaisuus on valloittava.
    Hyvää ja idearikasta viikonvaihdetta Jaana :-) t. hanne

    VastaaPoista
  37. Aivan ihana! Ei tässä muuta voi sanoa!

    VastaaPoista
  38. U-P-E-A!
    Onnittelut hienosta toteutuksesta molemmille!
    Ihanaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  39. Hieno kokonaisuus kaikkine koristeineen!! Ihanan valoisan ja vaalean näköistä teillä :)

    Mukavaa viikonlopun aikaa!!

    VastaaPoista
  40. Oooooh! Olen lähestulkoon sanaton! Aivan upeasti tuunattu vanha hylly, kokonaisuus on UPEA! ♥

    Taidan olla ihan ensimmäistä kertaa vierailemassa täällä.. :)

    VastaaPoista
  41. Siitä tuli todella upea!! Kyllä joillakin on silmää kauneudelle. Tuo verkko näyttää toimivan hyvin:)

    VastaaPoista
  42. Voi että miten upea kaappi! Todella hienosti saitte sen entisöityä ja näyttää hyvältä kokonaisuudeta lipaston kanssa:) Tosi kaunis!

    VastaaPoista
  43. Kiitos,kiitos ja kiitos ihanista kommenteista ja kehuista.Välitän myös isännälle terveiset,että kaappia on kehuttu.
    Taidan kallistua tuon verkon kannalle,jospa tänään laitetaisiin se toinenkin ovi kuntoon.Verkko on muuten joskus ostettu omppupuun ympärille suojaverkoksi.Taisi olla ihan sitä varten myynnissäkin.

    Oikein ihanaa viikonloppua kaikille.

    VastaaPoista
  44. Kertakaikkisen hieno!
    Upeaa käden työtä ja tuo verkko sopii täydellisesti :))
    Muutenkin niin nättiä kodissasi!

    VastaaPoista
  45. Iso työ kannatti! Ihan huikea kokonaisuus tuo koko seinä teksteineen !!!
    Iloista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  46. Kyllä on ihan mahdottoman ihana kaappi. Tuntuu että olisivat aina olleet päällekkäin, sopivat just toisiinsa ♥

    VastaaPoista
  47. Kyllä ootte teheny hienoa jäläkeä ! Mukavata lauvantai-iltaa:)

    VastaaPoista
  48. Kaapista tuli aivan mahtava! :)

    VastaaPoista
  49. Tyytyväinen voit olla hyvillä mielin. Kokonaisuudesta tuli erittäin kaunis!

    VastaaPoista
  50. Hei! Kiitokset mummulakäynnistä! Laitoin sinne sulle vastauksenkin :)
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  51. Ihana kaappi, kelpaisi kyllä minunkin keittiöni seinälle =)

    VastaaPoista
  52. Upea kaappi, tulee ihan vanhan-ajan senkki mielleen.

    VastaaPoista