tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tomaatti ja kurkku amppelissa

Alkukesästä käytiin naapurikunnassa sijaitsevalla puutarhalla.Tarkoitus oli vaan ostaa mansikan taimia ja muuutama kukka mökille vietäväksi.Loppujen lopuksi pois lähtiessä pakettiauto oli täynnä kukkaa ja monenlaista taimea.Taimitarha oli täynnä toinen toistaan upeampia kukkia,joten ahneushan se siellä iski.Mukaan lähti mm.kurkku-ja tomaattiamppeli.


Nämä kaksi osoittautuikin aikamoisiksi kesälapsiksi,joita ei voi pitkäksi aikaa jättää yksin.Nimittäin näitä pitää kastella joka päivä ja hellepäivänä useampaan kertaan.Me kun kesäaikaan ollaan välillä mökillä ja välillä kotona,ei auta muu kuin kuljettaa näitä kesälapsia mukana.Tästä syystä kumpaakaan ei ole pidetty amppelina vaan molemmille on keksitty keino miten ne on helppo siirtää paikasta toiseen.
Tomaatti kasvaa ja matkustaa vanhalla parvekepöydällä.On todella kätevä nostaa se pakettiauton kyytiin tuollaisenaan.Pöytä on siinäkin hyvä että kun tomaattia kypsyy valtava määrä,pöytä tukee painavia oksia.Puutarhan täti kertoi saaneensa viime vuonna omasta tomaatistaan yli viisi sataa tomaattia.No meille ei ehkä ihan niin paljoa tule,mutta paljon kuitenkin.Ovat todella hyviä maultaan.

Kurkku meillä kuljetetaan kukkatasolla.Taso onkin haastavampi kuljetuksessa ja se täytyy sitoa todella hyvin autoon kiinni,että pysyy pystyssä matkan ajan.
Kurkkuja tulee myös reilusti.Olen jo tehnyt maustekurkkujakin ja paljon ollaan syöty niitä sellaisenaan.
Se että satoa tulee hyvin korvaa kaiken sen työn mikä näistä kesähoidokeista aiheutuu.Ensi kesänä ehkä varmaan harkitsen tarkemmin otanko enään hoitolapsia,vaikka tuskinpa muistan enään koko vaivaa ensi kesänä kun mennään puutarhalle ja ahneus iskee.On pitänyt isännälle monta kertaa kehua hänen pakettiautoa kuinka se onkaan kätevä.Kurkut ja tomaatitkin nousee kyytiin kehujen voimalla.=)

Paljon kiitoksia taas kaikille kommenteista.Hellettä lupailee taas loppuviikoksi,mukava että on vielä kesää jäljellä.Mukavia lämpöisiä päiviä kaikille.Terkuin Jaana

maanantai 15. heinäkuuta 2013

 Kesäiset terkut täältä.Viime kerrasta onkin aikaa.Nelisen kuukautta taisi hurahtaa tauolla.
Tänne tuli keväällä vierailulle eräs "ei niin kiva juttu" ja sen myötä meni into moneen kivaan juttuun kuten esim. tähän bloggailuun.Muutaman kerran olen täällä käynyt kurkkimassa,mutta kun ei ollut sitä intoa,niin ei ollut.Nyt olen pikkuhiljaa siirtänyt sivummalle tätä "ei niin kivaa juttua" ja palautellut tilalle niitä kivoja juttuja.Kiitokset kaikille jotka kyselittte kuulumisia.On mukava huomata että täällä on todella ihania ystäviä.Kiitokset myös kaikille edelliseen juttuun jätetyistä kommenteista.

Meidän kesä on kulunut pääasiassa mökillä.Onkin ollut ihan mahtavaa puuhastella siellä.Itse olen ollut viisi viikkoa jo lomalla ja isäntäkin piteli samaan aikaan lomaa,joten monenlaista puuhaa ollaan ehditty tekemään.Kertoilen niistä myöhemmin lisää.Kalaakin ollaan saatu,siitä kuva todisteena.Tosin kuvassa oleva kuha päästettiin vielä kasvamaan kokoa.

                        Läski-pupukin on nautiskellut mökkeilystä.Ja ottanut  kesäiset päivät rennosti.

Tämä viikko vietellään kotosalla,kun isäntä jo palaili töihin.Itse vielä jatkan lomailua ja tarkoitus olisikin tehdä kierros blogeissa tällä viikolla.Huomenna kyllä pitää lähteä kaupunkiin,siellä on ohjelmaa koko päivän ja vilttikirppiskin.Vähän onkin tänä kesänä tullut käytyä kirppareilla.Nyt pitää korjata sekin asia.

Loppuun vielä kuva edellisen postauksen sukista.Valmiit mutta päättelemättä.

 Ihania heinäkuun päiviä toivotellen.-Jaana