keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Adventtia ja Lakanat

Hei vaan

Viikko on taas hurahtanut puoleen väliin.Kyllä nämä päivät kuluu nopeasti,samoin kuin viikot.Adventtiaika lähestyy pikku hiljalleen,joten adventtikynttelikköä olen täällä yrittänyt väsäillä.
Löysin kierrätyskeskuksesta peltisen kolmen ruukun sarjan,(harmi kun siinä ei ollut neljää ruukkua),mutta päätin kuitenkin käyttää sitä suunnitelmassa.Ruukkuihin laitoin merisuolaa ja siihen sitten kynttilän.Numeroina käytin Taikun blogista kesällä voittamiani valkoisia pisarakoristeita.Niihin vaan tussilla piirsin numerot ja nauhalla ruukkuihin kiinni.Neljännen kynttilän tein pienestä leivosvuoasta piirtäen kyntttilään nelosen.Pitänee varmaan laittaa vielä joku alunen tuolle kynttilälle,ettei vaan valuta talia tuohon pöydälle.Mennään nyt näillä tänä adventtina.

Ompelurintamalla tehtyä:
Pussilakanat tein punaruutukankaasta ja valkoisista lakanoista.Käsinvirkattua välipitsiä laitoin koristeeksi.Tykkään kyllä kovasti lopputuloksesta.Punaruutukangas tuo kivasti väriä valkoisiin lakanoihin.
Tänään olen sitten könynnyt lattialla erään projektin kanssa ja oli siellä mukana pupukin.Mutta siitä sitten parempia kuvia myöhemmin,kunhan saan valmiimpaa aikaiseksi.

Meille muutti joku aika sitten uusi pupu,tällä kertaa Mailegin pupunen.Huutonetistä huutelin tälläisen.
Ei nyt mikään paras kuva hänestä,jalat harallaan siinä tönöttää.Mutta suloinen on hän kuitenkin.

Tälläistä tällä kertaa,täytyy mennä vielä hetkeksi projektini pariin ja sitten saunaan.

Toivottelen vielä kivat loppuviikot.Lumisadetta on luvannut huomiseksi,ihanaa.

Terkuin Jaana

29 kommenttia:

  1. Voi ihanat pussilakanat!! Tosi nätit!!
    Oma adventtikynttelikkö on vielä vaiheessa eli rojuina pöydällä.. :D
    Onneksi on vielä aikaa vähän..

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Lakanoista tuli kauniin raikkaat ♥ Tjaa, missähän mun adventtinumerot piileskelevät... tarvii ehkä alkaa jo pikkuhiljaa penkoa esille :-)

    Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  3. Komeissa pussilakanoissa tulee varmaan makoisat unet :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat pussilakanat ja hieno idea laittaa kynttilät ruukkuihin.

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköinen adventtikynttelikkö! Minäkin kirpparilla katselin vähän sillä silmällä josko jotain tuon tyylistä rakentelis mutta vielä on hakusessa ;)

    Kauniit pussilakanat tulikin, punainen antaa kivasti ilmettä!

    Vähän rupesi hymyilyttämään kun kuvittelin sinut tuolla lattialla pupun kanssa könyämässä ;) Näyttää projektisi mielenkiintoiselta, tulisiko siitä pitsipeitto....
    Söpö on uusikin pupu.

    Mukavaa saunailtaa! Minäkin hipsin tästä saunomaan.

    VastaaPoista
  6. Hienot adventtikynttilät, minunkin pitäisi pian jotain kehittää...

    Ja pupu on ihana. Molemmat puput=)

    Mukavaa saunailtaa!

    VastaaPoista
  7. Ihanat pussilakanat!!

    Mielenkiinnolla odottelen lisäkuvia projektistasi :) Ihana kun pupu oli kaverinasi :D

    VastaaPoista
  8. Heipä hei Jaana !
    Toistankohan itseäni?.. no toistan.. mistä kummasta noita mukavia ideoita löytyykään ( syntyykään )!
    Kaunis asetelma adventtikynttilöille.Nuo pussilakanat on kyllä just miun makuun ... tekis mieli napata idea mukaan.. hih, saatampa sen tehäkin:) Jännityksellä jään odottamaan mitä ihmettä könyät siellä lattialla .. terveisin hanne

    VastaaPoista
  9. Noitten lakanoitten välissä näkee varmaan ihanaisia unia ;) Minullakin suunnitteilla adventtikynttiläjutut! Uteliaisuutta täälläpäin tuota "projektiasi" kohtaan !!!?

    VastaaPoista
  10. Oi mitkä lakanat, kyllä on mukava tuonne illalla kallistua :) Söpö tuo adventtikynttelikkö!

    VastaaPoista
  11. kaunis adventtikynttilä asetelma. Minulla on vielä vaiheessa, kokoilen sitä tuolla pikkuisiin leivosvuokiin. katsotaan millaiset saan aikaseksi..

    Jo vain passaa nukkua noissa pussilakanoissa, näkee jouluisia ajatuksia unissaan:)

    TaitAA taas olla tulossa tilkkupeitto, ellen ihan väärin arvaa. Pupuko se siellä mittamiehenä häärii?;)

    Ja toinen pupu sohvan nojalla on piällysmiehenä, heh. ihanasti jalat sojottaa!!

    VastaaPoista
  12. Ihastuttavat lakanat ja söpö pupu ;)
    Tai siis söpöjä molemmat puput :)

    Laura

    VastaaPoista
  13. Kaikki taas ihanaa:)))Pussilakanat ovat NIIN kauniit, että miten raaskii nukkua? Kuule, nyt en ole possuja vielä yrittänyt uudestaan, kun on kiireitä ja hermot ei ole vielä täysin "leppyneet";) Aikomus on kyllä vielä tehdä ja kerron sitten....Sinun postauksia on niin ihana katsella ja lukea, kun kaikki on niin mieleeni <3

    VastaaPoista
  14. Mullakin oottelee vielä kirppikseltä ostettu kynttelikkö pientä ehostusta adventtikyntteliköksi. ;) Tuo sinun on oikein kaunis ja persoonallinen! ♥

    VastaaPoista
  15. Aivan ihanat lakanat, sopivat niin hyvin rauhallisen näköiseen ja raikkaaseen huoneeseen! Tykkäsin kovasti tuosta tekstistä sängyn päädyssä ja peltiastiat saivat mainion tarkoituksen :)

    VastaaPoista
  16. No jopas keksit hienon adventtikynttiläsysteemin. kohta päästään poltteleen! :) Pussilakanat on nätit, niin Jouluset mun mielestä, että!

    VastaaPoista
  17. Huomenta

    Kivoja kommentteja olette laittaneet.Kiitosta vaan kiitosta kaikille.Ootte niin ihania.

    Ja uusia lukijoitakin on tullut,tervetuloa.

    Lumisade uutisten mukaan lähestyy,joten tälle päivälle pihahommia tiedossa.Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  18. Ihanat talvipussilakanat olet ommellu.
    Ja miten suloista ompelusseuraa ;)

    Hih, myös meille muuttaa samainen pupu huutonetistä pukinkonttiin=)

    VastaaPoista
  19. Kauniit ovat pussilakanat;ihanat pitsireunatkin.
    Reilu viikko! ja sitten jo sytytellään ensimmäistä adventtikynttilää:))Kaunis on sinulla adventtikynttilä astia.
    Ja puput ovat aina yhtä hurmaavia.
    Mukavaa loppu viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  20. Kiva adventtikynttelikkö, suola onkin kuin lunta, kohta saadaan sytyttää ensimmäinen. Pirtsakat pussilakanta ja pitsillä ripaus romantiikkaa mukaan, tykkään.
    Söpöt pupuliinit siellä, toinen hieman vilkkaampi :)
    Mitäköhän uutta siellä lienee vireillä...odotellaan postausta siitäkin.

    VastaaPoista
  21. Voi kiitos :) Siitä tuli kyllä keittiön keskipiste, kunhan ei nyt kissamme tukkisi sinne kiipeilemään, rakkaita kun nekit ovat, mutta niillä tuppaa piisaamaan liikaa ideoita :D Toivottavasti kahvit antoivat virtaa uuteen päivään :)

    VastaaPoista
  22. Tulin vastavierailulle ja *klik*kaudun lukijaksi. :)

    Lumisade on ainakin tänne saapunut jo aamusta ja kaikki on - ah - niin kaunista..!!

    VastaaPoista
  23. Voi kun kuulosti mukavalta tuo sinun reissu :) Minäkin tykkään katsella näyteikkunoita ja ehkä poiketa jossain. vaikkei mitään ostaisikaan, niin monista paikoista saa kivoja ideoita. Odotan innolla uusia projektejasi, että pääsen näkemään :) Kaunista lumista päivää sinulle :)

    VastaaPoista
  24. Ihanat lakanat!!
    Kauniit!

    Suloinen pehmeä pupu, ai kun ihana ♥

    Kiitos JaanaElina vastauksesta blogissani ja leppoisaa iltaa :)

    VastaaPoista
  25. Löysinpäs ihastuttavan blogin! :)
    Lukijaksi liityin. Täytynee oikeen ajan kanssa palata ja perehtyä tarkemmin kauniiseen blogiisi! :)

    VastaaPoista
  26. Ihanat pussilakanat olet tehnyt!Pitäisi itsekin hieman jouluisemmat laittaa!

    Mukavaa viikojatkoa!

    VastaaPoista
  27. Miten muuten on pupu kotiutunut, suloinen on kyllä ♥♥

    Kävin niitä kirjoja tietämässä kirjastossa, Pesun kirjat oli lainassa, jätin varaukset, joitakin kirjoja alan kohta selailee, kiitos vielä JaanaElina!

    VastaaPoista
  28. Ihania juttuja täälläkin, adventtikynttilät näyttävät kauniilta, itsekkin meinasin pallerot laittaa, mutta en löytänyt niitä just sillä siunaamalla ja laitoin toisenlaiset numerot..lättänät...
    mutta ihan ok.
    Suloinen pupu...ihana suorastaan...mistähän tuollaisen saisin minäkin.

    VastaaPoista