lauantai 15. joulukuuta 2012

15.päivänä joulukuuta 2012

Huomenta.Tämä postaus kun tulee ulos,olen ollut jo pari tuntia aamuvuorossa töissä.Kyllä onkin ollut mukava viikko töissä kahden viikon vapaan jälkeen.Täytyy kyllä muistaa jouluna noita ihania työkavereita,on ilo olla töissä kun työilmapiiri on noin hyvä kuin meillä.Työ kun on itsessään jo raskasta sekä fyysisesti että henkisesti,on tärkeää että työkaverit on huumorintajuisia mutta osaavat myös tarpeen vaatiessa tukea ja kuunnella.Eilenkin oli ihan kamala päivä itse työssä,mutta heti kun tapasin iltapäivällä työkaverit,kaikki unohtu ja nauraen piti lähteä kotiin.
Mitään erikoista ei nyt tälle päivälle ole,mutta kauppareissulla ostin vähän herkkuja ja laitoin ne kirpparilta löytyneisiin kippoihin.Kipot kiinnitti huomion erikoisuudellaan ja kun hinta ei ollut kuin 1,50 euroa kappale,otin ne mukaani.Kuppien pohjassa lukee Ekobo ja googlettamalla löysin tietoa niistä.
Ekobo on ransakalainen yritys,joka on erikoistunut modernien käsintehtyjen kattaus-ja sisustustuotteiden eettiseen suunnitteluun ja valmistukseen.Ekobon tuotteet valmistetaan ympäristöystävällisesti luonnollisesta ja nopeasti uudistuvasta bambusta.Ekobo yhdistää modernin esteettisen muotoilun paikalliseen ammattitaitoon ylläpitääkseen käsityöyhteisöjä.
Ekobo tarjoaa työtä Vietnamin alkuperäisväestölle,mikä mahdollistaa heille kotikylissään asumisen ja vuosisatojen käsitöperinteen säilyttämisen.Ekobon kaikki tuotteet on tehty käsityönä Vietnamissa.Jokainen tuote on yksilöllinen ja kauniisti muotoiltu kösityöperinnettä kunnioittaen.

Minulle ainakin ihan uusi tuttavuus.Onko kukaan täällä kävijöistä törmännyt ennen näihin tuotteisiin.

Minun valkoisesta hyasintista tulee vaaleanpunainen.Ei se tässä kuvassa näy,mutta varmistin vielä isännältäkin että onhan ne vaaleanpunaisia ne pienet kukat jotka alkaa aukeamaan.On ne.Ja kun isäntäkin niin sanoo,niin uskottava se on.Mutta vaaleanpunainen on kaunis väri,joten ei haittaa.

Punaista on ilmestynyt sohvallekin.

Oikein mukavaa päivää kaikille.Terkuin Jaana


10 kommenttia:

  1. Hyvät työkaverit ovat kyllä kultaakin arvokkaampia! Raskastakin työtä jaksaa paremmin tehdä kun on hyvä porukka taakkaa jakamassa.
    Kulhosi ovat kauniit ja tosi edulliset jos kerran käsityönä valmistettuja. En ole kyseiseen merkkiin koskaan törmännyt.
    Mukavaa työpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihanat työkaverit ovat kultaakin kalliimpia. Itse olen joutunut kokemaan jo monet yt-neuvottelut ja ilman hyviä työkavereita ne olisivat olleet vieläkin hermojaraastavempia aikoja.

    Enpä ole tuollaisesta merkistä ikinä kuullut, mutta kuulostaa tosi hyvältä. Eettisesti valmistettuja tuotteita on aina ilo ostaa, kun tietää, että tukee jotain tärkeää.

    Mukavaa päivää sinulle, niin töissä kuin kotona!

    VastaaPoista
  3. Mukavat työkaverit ovat iso osa työssäjaksamisessa, aamuisin on mukava mennä töihin kun siellä odottaa se mukava oma porukka :)
    Kauniit kipot löysit,ne ovat osa tärkeää lenkkiä ♥

    VastaaPoista
  4. Hyvässä seurassa sitä jaksaa aivan erilailla! Kiva, että teillä on hyvä henki.
    Kauniit kupposet olet löytänyt, tuo oli myös minulle aivan uusi tuttavuus.
    Kauniita kuvia ja tunnelmaa!

    VastaaPoista
  5. Ihailen kuppien lisäksi sinun tarjotintasi! Ekobosta en ollut kuullut, mutta hyvä kun kirjoitit, kannatan ehdottomasti ekologisia ja eettisiä valmistustapoja. Tuollainen tieto vaikuttaa ostopäätöksiin..
    Työilmapiiri on ehdottomasti jaksamisen kannalta tärkeä, siitä kannattaa iloita!

    VastaaPoista
  6. Hyvät työkaverit ovat todella kullan arvoisia ja avoin, keskusteleva ilmapiiri. Varsinkin, kun tekee työtä ihmisten kanssa, mitä oletan sinunkin tekevän näin lauantaina ;)
    Kauniit kulhot löysit.

    VastaaPoista
  7. Hieno kippolöytö. Elä vielä menetä uskoasi valkoiseen hyasinttiin, vähän kun venuu niin väri voi kadota :D

    VastaaPoista
  8. Ajattelin heti kun luin postaustasi, että hyvät työkaverit on todellakin kullan arvoisia ja niin täällä oli joku muukin todennut.
    Itse huomasin sen niin hyvin, kun viime työpaikassani ei mulla ollut juurikaan työtovereita, niin kun muutenkin oli stressaavaa, niin ei voinut edes jutella kenenkään kanssa...piti sitten kotona purkaa miehelle. Sitä edellisessä paikassa taas oli todella ihanat työkaverit.Tämä viimeinen paikka kyllä jäikin vain kokeiluksi (tavallaan onneksi) kun sain siitä ihottuman.

    VastaaPoista
  9. Tuommosia kippoja on kyllä ilo käyttää! Vaan vielä tärkeämpiä ovat hyvät työkaverit. Tosi tärkeää, että saa purnata jos siltä tuntuu ja nauraa jos naurattaa. Kun asiat jakaa taakka kevenee ja ilo moninkertaistuu - niinhän se menee :)

    VastaaPoista
  10. Kiitokset kaikille ihanista kommenteista.

    Kyllä se vaan että on mukavat työkaverit on monelle todella kultaakin kalliimpi asia.

    VastaaPoista