maanantai 15. elokuuta 2011

Mökiltä-ETEINEN

Viikonloppu vierähti nopeasti mökillä.Monenlaista touhua oli taas,lähinnä sähköihin liittyvää.Innostuin kuitenkin kuvaamaan mökkiä sisältä,ja laittelen nyt sitten muutamia kuvia sieltä.Aloitellen nyt eteisestä.Taisi ainakin Liisa pyydellä kuvia mökin sisältä.
Mökistä ja sen historiasta olenkin kertonut jo aiemmin täällä ja täällä.
Viime kesänä me laiteltiin eteistä,siitä voi lukea täältä,mutta tänä kesänä se koki muutoksia.Muistattehan kaapin jonka ostin keväällä(täällä).Se me saatiin loman aikana kunnostettua.Kaappiin tehtiin toinen ovi kokonaan uusiksi,sillä se oli niin huonokuntoinen ettei sitä voinut korjata.Tästä syystä kaappi myös maalattiin valkoiseksi,että saatiin se näyttämään yhtenäiseltä.
Kaappi toimii meidän vaatekaappina mökin eteisessä.Perjantaina kuvatessa kaapista puuttui vielä vetimet,löysimme ne sitten lauantaina mökkipaikkakunnan kaupasta,joten nekin saatiin paikoilleen,joten kuvia niistäkin.
Samalla ostimme kaapin päätyyn koukut,johon voi ripustaa esim.käsilaukun.Vihreä kassi löytyi kirpparilta,ja siinä säilytetään hiusharjoja ym.
Naulakko eteiseen löytyi viime kesänä roskapaikalta,siitä kerroin täällä.Maalattuna se sai paikan myös eteisestä.
Kirpparilta löysin pienen vihreän kaapin,johon oli maalattu sininen risti.Se saikin paikan lääkekaappina eteisessä.Myös vanha matkalaukku löytyi kirpparilta.
Korituoli on myös löytynyt kirpparilta,siitä kerroin täällä.Sen paikka on välillä terassilla,nyt eteisessä.
Eteisestä lähtee väliaikaiset tikkaat parvelle.Ne olis tarkoitus jossain vaiheessa tehdä kiinteät.Kiinteät portaat on tarkoitus tehdä niin että oveltapäin ensin muutama rappu ylös ja sitten ne kääntyy parvellepäin.

Peili saatiin myös vihdoin tänä viikonloppuna seinälle.Sitä ei ole ostettu kirpparilta,vaan ihan kaupasta.Maalasin sen kultaiset kehykset valkoiseksi.Apua,meillä tosiaan kaikki on ostettu kirpparilta.Appi-ukko ihmettelikin kun ostimme mökille uuden telkkarin,että"ihanko uutena ostitte".
Tässäpä tälleen lyhykäisesti meidän mökin eteinen esiteltynä.Nyt remontin jälkeen se tuntuu ensimmäistä kertaa sellaiselta,että tykkään siitä.
Ensi postauksessa kurkistetaan sitten tuvan puolelle.

Mustankissan tytär muisti minua tälläisella tunnustuksella.Kiitos,kumarrus ja niiaus Mustankissan tytär.Käykääpäs kurkkaamassa hänen blogia,kivoja juttuja siellä.
Tunnustuksen saajan kuuluu vastata 10 kysymykseen kiitoksien kera.
1.Lempiväri.-Aika moni väri valkean lisäksi,tällä hetkellä punainen tekee tuloa kotiin.
2.Suosikkieläin-Meidän Läski-pupu,paras pieni ystäväin.

3.Suosikkinumero-27
4.Suosikki alkoholiton juoma-raikas kylmä kaivovesi
5.Facebook vai twitter-en kuulu kumpaankaan.Olen muutenkin aika pihalla näistä.Tämä bloggaus riittää tällä hetkellä täällä netissä.
6.Intohimosi-erillaiset käsityöt.Tällä hetkellä virkkaus.
7.Saada vai antaa lahja-Tänään kai saada,sillä on nimipäivä.Yhtä kivoja molemmat.Tykkään myös antaa lahjoja.
8.Suosikki kuvio-ei ole erityistä suosikkia tässä.Esim.tilkkupeitossa on kiva kun on monenlaista kuviota.
9.Suosikkiviikonpäivä-vapaa viikonloppu
10.Suosikkikukka-pioni.Tykkään kuitenkin kyllä monista kukista.
Tämä tunnustus pitäisi jakaa 10 blogille.Tykkään niin monesta blogista,enkä osaa päättää kenelle tätä jakaisin.Aika moni on jo tämän saanutkin.Napatkaa mukaanne kaikki täällä vierailevat ja vastatkaa kysymyksiin.Kiitos kaikille ihananista blogeista.
Kiitokset myös kommenteista edelliseen postaukseen,käyn huomenna niiden kimppuun ja luen ne paremmin.Ja vastailen kysymyksiin.Nyt pitää mennä nukkumaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa.Terkuin Jaana

23 kommenttia:

  1. Kiitos, kun päästit kurkistamaan :)
    Todella kaunis eteinen! Tuosta kaapista tuli aivan upea, muistankin, kun kerroit siitä taannoin..
    On ihanaa, kun on noin paljon aarteita löytynyt kirpparilta, mm. matkalaukkukin on aivan mahtava!
    Mun mies sanoi kerran yksille meidän tutuille tässä meillä, että "parasta tässä Liisan sisustusharrastuksessa on, että kun ei tää kaikki maksa juuri mitään!" kun vieraat ihmetteli, mitä kaikkea "uutta" oli ilmestynyt kotiimme taas... nim. mies haki tänä iltana ebaystä eurolla huutamani pöydän kotiin ;D
    Pienellä vaivannäöllä (joka kaikenlisäksi on kivaa!) on koti paljon persoonallisempi ja säästyy rahaakin ;) Vanha on pop! Ja teidän Läski-Pupu taas niin luppana <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis on eteinen ja varmasti kaikki muukin on kaunista,kiva päästä kurkistamaan=D Meilläkin on tosi paljon tavaraa kirpparilta,sukulaisilta jne.,yksi tytön kavereista aina sanoo kun tyttö esittelee jotain uutta juttua,että onks toikin kirpparilta=D Liisan kanssa täysin samaa mieltä että koti on persoonallisempi kun tavaraa on vähän sieltä ja täältä eikä kaikki ole peräisin kaupan "paketista"...Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Jaamme "onnennumeron" ;O). Hyvää nimipäivää! Hyvä kun muistutit, että voin onnitella ystävääni!

    VastaaPoista
  4. Nimppari-onnitteluni Jaanalle♥
    Kylläpä mökki eteinen näyttää valoisalta ja kaapista tuli ihana...
    kirpparilta tulee parhaimmat tavarat, niissä on se oma historia mitä ei kaupasta saa! Minä myös suosin wanhoja kalusteita ym. nytkin on ystäviltä saatu vanha nojatuoli työn alla:)
    Sinun pieni ystäväsi on niiin suloinen♥♥♥
    Ihanaa viikkoa sinulle ystävä !

    VastaaPoista
  5. Kyllä kelpaisi tuollaisessa mökissä asustella. Nättiä on! Tykkään noista koukuista ja naulakoista.

    VastaaPoista
  6. Kaunista on siellä mökillä, mukavaa päästä kurkistamaan. Kirppiksiltä löytyykin aina kaikkea ihanaa. ♥

    Nimpparionnea ja ihanaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää Nimipäivää! Meillä on näköjään samana päivänä nimpparit :).
    Kiva postaus ja tosi ihana eteinen! Odottelen innolla seuraavaa! Kyllä on meilläkin kirpputoritavaroilla kalustettu niin koti kuin mökkikin ja varsinkin mökki. Onnea tunnustuksesta ja mukavata viikkoa sinne.

    VastaaPoista
  8. Kivan näköistä mökissänne on, ihanan raikas ja keveä tunnelma, kyllä valkoinen on hyvä väri.:) Hih..mulla on vähän sama juttu, kun esittelen ystävälle kotia, niin huomaan itsekkin, että kovasti on ostettu tavaraa kirpparilta tai sisustuskirpuilta. Mutta sehän on hyvää kierrättämistä.

    VastaaPoista
  9. Ihana eteinen... mukavaa, kun päästit meidät visiitille!

    VastaaPoista
  10. Jaanalle oikein mukavaa NIMIPÄIVÄÄ!!! Muistan sen, koska meilläkin on saman niminen tytär :) Ihana ja touhukas, Jaana!
    Kiitos kauniista kuvista! Kyllä tuo teidän mökki on ihana! Näkee rakkauden, jolla se on tehty!
    Mukavaa viikkoa sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  11. Näitä kuvia on mukava katsella. kaunista teijän mökillä ja sinä vielä niin edullisesti tai ilmatteeksi teet noita löytöjä. Miekin haaveilen tuommosesta naulakosta. laittasin sen tuohon eteiseen ja repisin tyhmän näköisen pois.

    Oikein kivaa nimpparipäivää sulle.

    VastaaPoista
  12. Mökin eteinen ihan mukavan näköinen. Halvalla saa kun itse kunnostaa.

    VastaaPoista
  13. Hyvää nimipäivää! Kaunis ja valoisa eteinen. Ihani löytöjä olet tehnyt. Meilläkin on tosi paljon kaikkea kierrätettyä, taitaa suurin osa huonekaluistakin olla muiden vanhoja, mutta niin ihania :) Eilen teinkin kirpparilta ihanan löydön ja oon siitä niin onnellinen... esittelen sen blogissa kunhan ehdin. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  14. Kaunista, oikein vanhanajan mökki tulee mieleen. Raikastaa tuo valkoinen väri, ihana :)

    VastaaPoista
  15. Hitsi, unohdin : Oikein mukavaa nimipäivää Jaanalle :D

    VastaaPoista
  16. Kaunis ja viihtyisä mökki kauniine kierrätysaarteineen. Ihana tunnelma!
    Mukavaa nimipäiväniltaa :)
    terv. toinen nimipäiväläinen

    VastaaPoista
  17. Hyvää nimipäivää Jaana-ystäväin!♥

    Olipa mukava katsella kuvia mökistänne. Kaunista on! Valoisaksi ja toimivaksi olet tilan saanut. Upeita löytöjä ja hyvin sopivat minusta yhteen, eteisen mukava ja viihtyisä tunnelma välittyy tännekin. Varmaan siellä muuallakin mökissä on yhtä kaunista.
    Pisti silmään tuo takka, millä olette sen maalanneet? Meidän pitäs maalata takka valkoiseksi tai rapata.
    Onnea tunnustuksesta ja rapsutuksia nöpönenälle, siis ihanalle Läskille!

    Hyvä viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  18. Nimppari onnea nyt ensiksi:))
    Ja on kyllä kivan näköistä eteisessä.Ja kyllä vaan nuo kirpparilöydöt ja tuunatut huonekalut tekevät siitä persoonallisen.Ja tietty varmasti itse tehty matto lattialla kruunaa kokonaisuuden:)
    Iloa uudelle viikolle!

    VastaaPoista
  19. Hyvää nimipäivää <3
    Ihana tuo vaatekaappi! Ja muutenkin niin nättiä!
    Käytetyt tavarat on parhaita :)

    VastaaPoista
  20. Oikein hyvvää nimipäivän myöhäisiltaa ! Kylläpä on teijän mökillä kaunista. Oikia rauhan tyyssija :)

    VastaaPoista
  21. Tosi nätti ja raikas eteinen. Kelpais mullekin.
    Mukavaa viikkoo! :)

    VastaaPoista
  22. Hyvää nimipäivää!
    ienon näköinen eteinen, varsinkin kaapista tykkään kovasti ja nuo koukut sen sivussa on mainiot. Mulla on ikuisuusongelma tuon käsiveskan sijoitus...

    VastaaPoista
  23. Kauniit kiitokset nimipäiväonnitteluista.

    Kiitokset myös kommenteista eteiseen.Kaikilla meillä tuntuu olevan rakkaus vanhoihin huonekaluihin.Onneksi niistä vielä joku raaskii luopua meidän iloksi.

    Irma.Takka on maalattu Tikkurilan Joker maalilla.Huokoinen tiilipinta imi maalin hyvin.Taidettiin kahteen kertaan maalata.On kestänyt hyvin myös talvella,vaikka mökki on kylmillään.

    Iloisia hetkiä teille kaikille.

    VastaaPoista