torstai 16. kesäkuuta 2011

Kuukauden kujeet

Luin tuossa aiempaa postausta,jossa kerroin silloisen viikon kujeista,nyt pitää varmaan kertoa kuluneen kuukauden kujeista,sillä alkaa olla lähes kuukausi kulunut viimekertaisesta postauksesta.Viimeisen kuukauden kujeita onkin ollut paljon,mieleisiä ja ei niin mieleisiä mutta kuitenkin pakollisia.

Kirppistely on kuulunut kesään.Mökkipaikkakunnan kirpparilta löytyi oranssi kattila ja sininen pannu kesäkukille.

Mökistä tuli sitten meidän pääkallonpaikka kesäkuun alusta,toki kotosallakin käydään koska ajamme kaupunkiin päivittäin töihin.Kotona vierailessa on pakko pitää laput silmillä,sillä aika ei ole riittänyt nyt siellä pihan hoitoon.Tänään ajoin nurmikonkin parin viikon tauon jälkeen.Ensi kesänä meillä nurmikolla rehottaa voikukka,se sai nyt siementää rauhassa.

Kuva otettu kotitien ojan reunalta. Ei onneksi pihalta.
              
Mökillä ollaan kerätty polttopuita ja sahattu polttopuita ja pilkottu polttopuita ja halottu polttopuita.Toisin sanoen suurin aika vapaa-ajasta on mennyt polttopuiden parissa jossain muodossa.Ensi talven halot ovat jo kuivamassa,mutta koska puita on nyt saatavilla,keräämme vielä myös tulevien talvien varalle puut.Joten lähipäivien illat kuluu myös polttopuiden parissa.Juhannukselta olisi tarkoitus sitten jäädä lomalle,toivottavasti puut olisi jo silloin kerätty ja halottukin.Eivät kyllä ole,mutta toivotaan että olisi.

Isäntä osti keväällä tutultaan meille traktorin pienen vallun seuraksi.Molemmista traktoreista on ollut suuri apu puusavotassa.


Mökille saatiin porakaivo viime viikolla.Meidän mökkikaivo tuppaa kuivamaan hellekesinä,joten viime kesänä päätettiin että porakaivo on tämän kesän hankinta,sen verran tärkeää puhdas ja raikas vesi on.95 metriä syvä kaivo porattiin ja se on enään pumppua vaille,että saadaan vettä tulemaan.


Käsitöitä en ole paljoa ehtinyt tekemään.Viime sunnuntaina kun ukkosti,silloin aloitin virkkaamaan viime syksynä leikkaamista matonkuteista mattoa.Sateenkaaren värit tulee tähän mattoon.


Mökin eteisen lattialla se iloisesti tulee toivottamaan tervetulleeksi niin vieraat kuin tututkin.
Kauniit sateenkaaren värit nähtiin myös kesäkuun alussa mökin rannassa,kun sateenkaari näkyi kokonaisena kaarena,vierellään toinen himmeämpi kaari.Harmi kun koko kaarta ei saatu samaan kuvaan.
Käväisimme Haminassa katsomassa meidän upseerikokelasta.Oli kiva päästä tutustumaan Reserviupseerikouluun ja Haminan ympyräkaupunkiin.



Lähetän suuret kiitokset  ystävälleni yllätyspaketista.Ihana yllätys,vaikkakin paketin myötä vahvistui tunne siitä että minulla on alkava muistisairaus tai se on jo pitkälle edennytkin.Olen kyllä epäillyt asiaa jo hollinaikaa,=).
                                           Kiitos Irma<3

Kiitos myös Anna upeasta arvontavoitosta


sekä Annikalle myös kiitokset ihanasta rätistä.

Edelliseen postaukseen on tullut paljon kommentteja,kiitokset kaikille niitä laittaneille.Oikein harmittaa kun aika ei riitä tällä hetkellä bloggailuun.Niin kovasti kuin tästä tykkään.Lomalla aion kyllä käyttää useamman kuin yhden päivän kiertelemällä blogeissa.Toivottavasti silloin aurinko paistaa että tietokoneen akut latautuu.

Oikein mukavaa loppuviikkoa jokaiselle täällä vierailevalle.Itse vietän huomenna yhden vapaapäivän ja viikonlopun vietän työmaalla iltavuorossa.Isäntä tehköön polttopuita.=) -Jaana

30 kommenttia:

  1. Mukavia kujeita.
    Hamina on tuttu paikka.
    Siltä minä löysin ieheni,. suloseni kävi armejan siellä.
    Asuin itse silloin Karhulassa.
    Mukavia peketteja olet saanu.
    Ompa teillä ollutkin kovasti puu-urakkaa.
    Oikein mukavaa mökkeilykesää sinulle!♥

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on herkullisen värinen matto, aivan ihana!:) Ihania paketteja olet myös saanut! Mukavaa kesän jatkoa mökillä!:)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus <3 Kiva kuulla että paketti oli mieleinen ..kaikkea muutakin ihanaa oot saanu <3

    Puusavotassa on kyllä hommaa ..mutta jospa sitten ei ensi kesänä tarvitsisi?? :) Me joudutaan omat puut ostamaan kun ei omaa metsää oo =/ Ennemmin kyllä hakisin vaivannäön hinnalla metsästä =P

    Ihanat kirppistelyt ja ihana matto!! Nautihan aurinkoisista päivistä ..blogistania ei häviä minnekkään vaikka täällä ei joka hetkeä viettäisikään ;)

    VastaaPoista
  4. Olipas piristävä kirjoitus! Vietähän mukava loma. Takkatulta on kiva katsella talvi-iltaisin, samoin kuin puukiukaan tulenloimua, mutta joskus ne puut kyllä ärsyttää. Kokemusta on, sillä meillä on piha täynnä polttopuita ja puuladon hankinta vielä suunnitteluasteella :)

    VastaaPoista
  5. Olipa mukavaa kulla kuulumisiasi. Olen usein ajatellut sinua. Siihen onkin ollut aikaa, kun olen toipilas polvileikkausen jäljiltä...hiitaasti etenee toipuminen, niin hitaasti.
    Halausta sinne ja mukavia tulevia lomapäiviä mökillä :)
    tuksu

    VastaaPoista
  6. Mukavaa lukemista teidän kuukauden kujeista..:)

    VastaaPoista
  7. Ihania juttuja Sinulla on ollut ja paljon olet mukavia asioita tehnyt :) Mahdottoman kokoinen puusavotta siinä puuhaa riittää :D
    Ihan kohtahan lomasi alkaa, minä odottelen vielä hyvän matkaa heinäkuulle, mutta siellä se loma odottelee :D

    VastaaPoista
  8. Monenlaista puuhaa on sinulla ollut!

    Kivat kirppislöydöt :)

    Puusavotassa on aina oma hommansa, sitä savottaa on meilläkin!!

    Kauniit kuvat sateenkaaresta.

    Mukavaa tulevaa lomaa sinulle :)

    VastaaPoista
  9. On teillä urakkaa!
    Emaliastiat on ihania! Ja matto on hieno. Itse virkkasin kaksi suorakaiteen muotoista oven edus mattoa :)

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla sinusta, JaanaElina!

    Kauniita kuvia ja huh, mikä määrä polttopuuta!! Kelpaisi meillekin ;D

    Tosi löytö tuo punainen kattila ja halpa, kuten kerroit!!

    Matto aivan mahtavan pirteä, juuri passeli mökkimaisemiin.

    Ihania vapaapäiviä !

    VastaaPoista
  11. Iik miten ihana sininen kannu!

    Melkein alkoi naurattamaan kun luin postaustasi, kerroit ihan kuin omasta elämästäni: Talossa Maalla tehdään halkoja ja halkoja, voikukkapelto tervehti viime vkonloppuna samalla tavalla, ainut käsityö on ollut maton virkkaaminen itse tehdyistä kuteista ja poikani pääsi vähän aikaa sitten armeijasta ja läppärini hajosi (siksi en ole paljon ehtinyt/pystynyt bloggailemaan). Traktoria ei sentään olla ostettu! :D:D mut loma alkaa juhannuksesta ja se on tarkoitus viettää maalla tehden loput halot... hih.

    Oikein ihanaa ja mukavaa lomaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  12. Kivat löydöt kirppikselta.Ja mitkä värit!Samoin kun virkkaamassasi matossa.Tosi söpönen:)
    Puita pitäisi meilläkin olla lomalle ohjelmistossa.Viime talvi kyllä tyhjensi puuvarastot.
    Työn iloja ja kohtahan sulla jo loma alkaa:))

    VastaaPoista
  13. Olipa kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa :) Eipä tästä bloggailusta tarvitse stressiä ottaa! Taitaa aika monella olla kesäkiireitä .
    Kivat kirpparilöydöt jälleen, ja matto on ihan kuin karkki !
    Meillä vietettiin viime kesä tuossa puusavotassa niin totaalisesti etää tänä kesänä päästää vähän pienemmällä.
    Jaksamista sinulle työviikonloppuun ♥

    VastaaPoista
  14. Kiva kuulla näin bloginkin välityksellä kuulumisiasi.teillähän on kohta talvipuut tehty.

    Kiitos tätäkin kautta vielä ruskoliljan mukuloista. ne lähti hyvin kuule juurtumaan ja kukatkin taitaa tulla tälle kesälle. Mun pitää syksyn mittaan muistaa sinua, kun tää kesähössötys menee ohi.

    Onko sun poikas täällä Kontiorannassa vielä?

    VastaaPoista
  15. Voi teillä siellä ihanaa möksäelämäää...Vaikka kyllä aikamoinen halkosouvi. Meilläkin nuorempi pojista oli rukissa Haminassa...Oliko se vuosi 2006 ??:)

    VastaaPoista
  16. Ihana kuulla iloisia kuulumisiasi!Kevät ja kesäaikaan taitaa monella olla aika vähissä ja bloggailuun jää vähempi aikaa.
    Aivan ihana matto tekeillä....me like!!! <3

    VastaaPoista
  17. Mukavaa mökkikesää! Ihana kattila ja kannut, jonka olit löytänyt. Ja miten ihana tuo sateenkaarimatto, tosi iloinen!

    VastaaPoista
  18. Itselläkään ei nyt oikein aika ja into riitä bloggailuun, enkä ehri millään käyä edes kaikkien uusia juttuja lukemassa... :/ On niin paljon kaikkea muuta, ja tuolla ulkona kun nyt ollaan aamusta iltaan kesät. ;D

    Mukavia mökkipäiviä jatkossakin siulle! Nautiskele! ♥ :)

    VastaaPoista
  19. Kiva sateenkaarimatto. Mekin olemme olleet mehtähommissa talkoissa ja vielä pitäisi hakea omia puitakin.. Mukavia kesäpäiviä mökille.

    VastaaPoista
  20. Heippa! Ihania kuvia! Mun mies kävi intin Haminassa vuonna yks ja kaks..kivoja muistoja mulla. Hyvää kesää toivotellen romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  21. Oi miten ihanan näköisiä kukkaset on kattilassa ja etenkin tuossa kahvipannussa. Jos en olisi päättänyt aikaisemmin etten osta enää yhtään kukkaa tänä kesänä, laittaisin minäkin tuollaiseen pannuun kukkasia=)

    Matto on kans tosi hieno!

    VastaaPoista
  22. Tervehdys pitkästä aikaa :)
    Ootpa saanut paljon aikaiseksi tauon aikana, komea puuvuori, ihanat emaliastiat ja pirtsakka matto.
    Voi sinua onnen tyttöä kun pääset jo pian lomille, mä vasta heinäkuun lopulla :(
    Ihanaa mökkilomaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  23. Hurjasti olet ehtinyt!
    Ihania kirppislöytöjä ja tosi suloinen matto!
    Onpa aikamoinen puuläjä, siinä tosiaan taitaa vierähtää tunti jos toinenkin sen kimpussa. Jaksuja puusavottaan!

    Kesälomaa odotellen täällläkin elellään. Vielä melkeen kuukausi...

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  24. Ihania kujeita, löytöjä, puuhasteluja, tuo sateenkaarimatto on aivan ihana!
    Haminassa tanssin upsin juhlissa vuonna yks ja kaks silloisen pari vuotta vanhemman poikkiksen kanssa, kivoja muistoja tuli mieleen...

    Luin muuten tämän postauksesi jo sen ollessa tuore, mutta nyt vasta ehdin rustailemaan viestiä...kyllä veti työputki hiljaiseksi yövalvomisineen päivineen, nyt onneksi pitempi vapaa taas :)

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle ja perheellesi Jaana!

    VastaaPoista
  25. Oho, onpahan savottaa kerrakseen mutta on se sitten talvella niiiin kiva polttaa niitä halkoja takassa ja saunanuunissa :). Täällä päin maksaa 45 eur kuutio!
    Söpö matto. Sateenkaari on minusta aina niin mystinen, hetken aikaa näkyy ja sitten katoaa, tai siis ne kaksi, jotka ovat alekkain.
    Ihanaa kesää teille!

    VastaaPoista
  26. Kivaa kesää teille ja ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
  27. Olipas mukavasti kaikenmoisia kuulumisia, kiva postaus! Nautinnollista lomaa, ja puusavottaa myös :)
    Ja oikein mukavaa Juhannusta tietenkin!

    VastaaPoista
  28. Minä jo ehdinkin kaivata sinua, yritin monta kertaa päästä kotoa kommentoimaan blogiisi, että missä viiletät, mutte en tiedä mikä kotikonetta vaivaa, sieltä pääsee harvoin blogeihin kommentoimaan.
    eihän sitä aina kerkeä bloggailemaan, sullakin on ollut hommia yllinkyllin, mekin ollaan menossa ens viikonloppuna maalle, yllätys, yllätys, polttopuita tekemään. Onneksi onkin luvattu hyvää keliä.

    Hei nythän sait tuommoisen punaisen kanttilan kirpulta, siihenhän voi myös joulujuttuja laitella sitten. :)

    Mukavaa kesän jatkoa ja hauskoja hetkiä mökillä.

    VastaaPoista
  29. Kiitokset kaikille kivoista kommenteista.Aika monella taitaa polttopuusavottaa olla.Meillä ainakin kaksi kipakkaa talvea tyhjensi liiterit.

    Liisalle,meidän poika on nyt Haminassa upseerikokelaana.Lähti Kontiorannasta ensin Kainuun prikaatiin aliupseerikouluun ja sieltä Haminaa.Palaa kyllä heinäkuun lopulla Kontiorantaan,on sitten siellä vuoden loppuun.

    VastaaPoista
  30. Tuo kaivon kuivuminen oli meidän naapurillakin ongelmana. Hänkin kertoi, että ilmeisesti porakaivo heille tulossa. On se vedenlaatu sen verran tärkeää. Oli mukava lukea teidän kuukaudesta. Ihania kesäpäiviä teille! https://www.ristiinanporakaivo.fi/porakaivot/

    VastaaPoista