perjantai 18. maaliskuuta 2011

Talvilomalla

Tervehdys täältä ja suuret kiitokset kaikille edelliseen lattiatyynypostaukseen jätetyistä kommenteista.Kiitokset myös arvontaan osallistumisesta ja tervetuloa uudet lukijat.Vierailen jokaisen blogissa tässä pikkuhiljalleen.

Täällä ollaan lomailtu tämä viikko.Ihana viikko onkin ollut,touhua ja tohinaa täynnä.
Keskiviikkona käytiin mökillä hiihtämässä ja katsastelemassa paikkoja.Isäntä onkin siellä käynyt pitkin talvea,mutta itse olen käynyt siellä joulun aikoihin viimeksi.Oli mukava vähän jo suunnitella tulevaa kesää ja järjestellä mökkiä sisältä.Ulkona on vielä kovin talvisen näköistä.


Sain joskus mummoltani vanhan pallin.Hauska nimi,onkohan sillä muuta nimeä,mutta meillä sitä sanottiin aina palliksi.Otin siitä entisen päällisen pois ja päällystin sen samaisella ruusukankaalla kuin lattiatyynyn.Olen täällä tuunannut meidän vessaa ja ajattelin että pallista voisi tulla paperirullien säilytyskoppa.

Ja tässä kuva valmiista pallista vessassa.
Taustalla näkyy eräs hurja ajatukseni,nimittäin otin vanhan allaskaapin pois ja laitoin Tikkakosken ompelukoneen rungon altaan alle.Tämä vaatii vielä tuumailua ja tuunausta,nimittäin altaanputket näkyvät kurjasti.
 Olen myös miettinyt maalaisinko rungon valkoiseksi.Pitää vielä pähkäillä.

Ensimmäistä kertaa blogini aikana poistin erään kommentin ja olen siitä pahoillani.Toivottavasti sinä Nina,joka jätit kommentin,luet tämän.Olen iloinen kaikista kommenteista ja arvostan niitä suuresti,tämä kyseinen kommentti oli kuitenkin mielestäni kaikkine kysymysmerkkeineen ja huutomerkkeineen pahansuopa .Olen yrittänyt pitää blogini positiivisena,enkä halua tänne mitään negatiivista.Ensin ajattelin vastaavani kommenttiin,selittäväni tekemisiäni ja valintojani,mutta sitten ajattelin että kyllä täällä blogimaailmassa pitää olla ihan samanlaiset säännöt kuin tavallisessa elämässäkin.Eli sitä tiettyä toisen ihmisen arvostusta ja ystävällisyyttä,joten jatkossa poistan kaikki negatiiviset kommentit selittämättä.Jouduin niin tekemään myös samaisen henkilön seuraavalle kommentille,joka oli vielä hyökkäävämpi.Kanssani voi olla erimieltä ja saa laittaa eriäviä kommentteja,mutta sen voi tehdä ystävällisesti,eikä toisten tekemisiä aliarvioimalla.
Halusin tämän tuoda nyt esille,toivottavasti kukaan ei loukkaannu.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua.

terkuin Jaana

46 kommenttia:

  1. Samanlainen palli oli meilläkin aikanaan :D
    Ja sekin oli vain PALLI!

    Tuo ruusukangaas sopii siihen kuin nenä naamaan, jotenkin noi ruusut taitaa nyt täällä purra :DD

    VastaaPoista
  2. Tulipas kaunis palli! :) Rahi taitaa olla nykyaikainen nimitys... tai ainakin itse oon huomannu myynnissä samantyyppisiä jalkaraheja joissa sisällä säilytystilaa. ;D (etsinnässä nimittäin miekkoselle sellainen sopivan pieni...)
    Harmi kun siulle joku tullut negatiivisuuttaan laukomaan! Toivottavasti ei enää kommenteillaan "vainoa". ;)

    Ihanaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
  3. Tuohan oli mahtava idea laittaa
    tikkakosken runko allaskaapin alle. :)
    Maalasin oman singerini valkoiseksi
    talven pimeydessä ja nyt kevätaurinko paljastaa korjailutarpeen.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Upea idea vessaan!!! Hienot varmasti valkoisena mutta upeat noinkin :)

    Harmi ikävää kommentointia =/ Toivottavasti nyt loppuu vaikka ainahan näitä tänne blogistaniaankin mahtuu ..mä oon onneksi välttyny toistaiseksi ainakin.

    Aurinkoista viikonloppua!!

    VastaaPoista
  5. No justiinsa tuo sama palli minullakin sivupalkissa:)

    VastaaPoista
  6. Hei Jaana!
    Äkkiä ennen töihin lähtöä kommentoin!!!
    Ihanan teit tuosta PALLISTA!!! Siksi meilläkin sitä mummolassa sanottiin...on varmaan ollut joskus joku ihan "must have" sisustustuote, hih ;)
    ja ompelukoneidis aivan mahtava!!! En vältsyyn ees maalaisi...HIENO!!
    Hyvää viikonloppua Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  7. Vau ihanan pallin olet tuunannut uutee uskoon, äidilläni on samanlainen mutta ruskealla nahkalla verhoiltu, siis taitanee olla alkuperäis kunnossa, jaa että ilkeiliöitä sinunkin blogissasi..voi voi mutta hyvä niin et ne voi poistaa, en vain ole ymmärtänyt mikä ihmisiä vaivaa..jos ei tykkää niin ei tarvitse tulla blogeihin jättämään ikäviä kommentteja..Unholaan vain tuollaiset kommentoijat ja eikun eteenpäin vaan ja täysillä..
    Mukavaa lauantaita sinulle..

    VastaaPoista
  8. Mahtava PALLI. Tuo kangas on niin ihanaa. Ja vau mikä idea vessaan, sehän näyttää kivalta. Mä ehkä maalaisin valkoiseksi, mutta kaikkihan ei halua pilata alkuperäistä maalaamalla. saiskos jollain kori sydeemillä putket piiloon?

    Hyvä tuo blogin positiivisena pitäminen, olen pitänyt samaa linjaa omassani. Oma blogi ja mun omat säännöt, ei aiheuteta mielipahaa kelleen.

    VastaaPoista
  9. Meillä lapsuudenkodissani myös tuollainen palli, tosin aika paljon karumman värinen kun tuo minkä olet kunnostanut. Se on TODELLA hieno :)


    Olen aika "uusi" täällä blogimaailmassa, mutta olen kyllä kovasti ehtinyt ihmettelemään noita ikävien kommenttien jättäjiä. Toki erimieltä voi ja saakin olla, mutta asiat voi esittää niin monella tavalla...

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Tulipas sievä palli! Tosi nätti kangas. Voi nuo negatiivis sävyiset viestit on kurjia :/ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Aivan Ihana Palli! Ja hieno idea tuo ompelukoneen jalka lavuaarin alla...Olet kyllä kekseliäs!
    Hyvä kun poitat ilkeilijat! On ihanaa, että edes täällä blogimaaiömassa voidaan itse vaikuttaa siihen, että tunnelma pysyy leppoisana :)
    Omaa pahaa oloaan, ei tartte purkaa syyttömien blogeihin!
    halaus sinne ja lomanrippeitä!
    tuksu

    VastaaPoista
  12. Kylläpäs siellä mökkimaisemissa olikin vielä talvitunnelmat! Silti kevät on jo ihan nurkan takana :)

    Ihanaa ruusukangasta, todella kaunis tuli tuosta pallista ♥ Minäkin tein ruusukankaasta kissoille oleskelutyynyt ulos työhuoneeni ikkunan takana olevaan kukkalaatikkoon, ehkäpä jätän ne ruusut kukkimaan sinne kesäksikin, kun kissat tykkäävät laatikossa nukkua auringossa ;D

    Hauska idea tuo ompelukoneen jalusta, itse en ehkä maalaisi valkoiseksi, jotenkin siihen on tottunut, että niiden kuuluu olla mustia. Jospa nuo putket olisivatkin mustia, eivät sitten erottuisi häiritsevästi ;)
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Pallista tuli kaunis!! meilläkin kutsuttiin palliksi, enkä muista että sitä olisi muulla nimellä kutsuttu. lattiapalli:)

    Kylläpä sinä ole idearikas. Täytyy myöntää että vanha ompelukoneen jalka on tosi hieno altaan alla ja minun mielestä voisit maalata sen valkoiseksi , kävis tuohon altaan väriin sitten.

    OLen samaa mieltä,että negatiiviset kommentit on syytä poistaa ja eikä niihin ole tarvis vastata eikä perustella tekemisiään. piste. Tietenkin jos on asiallinen eriävä mielipidem niin sittenhän se on eriasia, mutta loukkaavat ei tarvitse sietää. ja jos niistä pahoittaa mielensä.

    Hauskaa lomaa sulle.

    VastaaPoista
  14. Heissan, on teillä kyllä ihana mökki, kyllä siellä kelpaa vapaa-aikoja viettää :)
    Ompelukoneen jalka on oiva keksintö lavuaarin alla, sopisiko tuohon eteen valkoinen verho ?
    Olen samaa mieltä, että iloa ja positiivisuuttahan tämä bloggailu pitäisi olla, ja kurjaa jos joutuu selittelemään miksi pitää blogia...
    Iloa viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
  15. Tuttu nimi on mullekin toi palli.
    Siitä tuli kaunis ja käyttötarkoituskin on hyvä idea!
    Mäkin oon nähny jossain verhon tossa ompelukonejalka ideassa.
    Muakin houkuttais vastaavanlainen :)
    Blogissasi käynti saa aina minulla aikaiseksi hyvää mieltä, kiitos sinulle siitä!
    Pahan mielen levittäjät kantsii jättää omaan arvoonsa ja toivoa että heilkin olis jonain päivänä hyvä mieli jota levitellä ;)
    Iloa viikonloppuusi ♥

    VastaaPoista
  16. Ja taas minua harmittaa niin paljion se, että enkerran kirpparilta ostanut tuollaista pallia :( Ihana tuo lavuaari, ompelukoneen jaloillako se on?

    VastaaPoista
  17. Mukavaa viikonloppua!
    Kaunis tuli tuosta pallista.Meiän äidillä oli tuollainen tikka-ompelukone. Se oli mulla itsellänikin joskus lainassa. nyt se taitaa olla äidin lapsuuskoti-mökillä.

    VastaaPoista
  18. Ihanasta kankaasta olet pallin tuunannut uuteen uskoon ja hyvännäköiset on teilä mökkimaisemat.

    Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Minä vielä viikon "kärvistelen" ja sitten pääsen itsekin vähän lomailemaan.

    Mukavaa viikonloppua sinulle Jaana!

    VastaaPoista
  19. Ihana palli ja wc idea!
    Voi ihanuus, olet jo ollut mökillä =)
    Me menemme ensi viikonlopulla ja miehet jää sinne rannan laittoon =(. Kurja kun ei itse voi jäädä, kun ei ole tuota lomaa tällä hetkellä.

    Tuntuu et monessa blogissa on ollut näitä "häiriköitä" - en oikein ymmärrä heitä, mutta ei ole kiva kun joutuu sen kohteeksi sekä laittamaan kaikenlaisia "vartijoita" omaan blogiinsa, jonka ei pitäisi kuulua kenellekään mitä siellä kirjoittaa ja näyttää.
    Sinulla on niin ihana blogi ja aina kauniita kuvia ja hienoja ideoita, että ei noista kannata välittää.
    Aurinkoisia päiviä!
    -päivi-

    VastaaPoista
  20. Tulipa pallista ihana!! Aivan eri näköinen:)
    Meilläkin sanotaan kyseistä "tuolia" palliksi :) ja muistin samalla, että minunkin mummullani on ollut tuollainen... Täytyypä lähteä äitin vinttiä tutkimaan ;)

    Ihanissa maisemissa lomaanne vietätte!

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana idea tuo lavuaarin tuunaus!! Näyttää TOSI hauskalta. Eivätkä nuo putketkaan mielestäni haittaa, niitä voisi pikemminkin korostaa - tarttuisiko kultamaali ja hanan vaihto messinkiseen?? ;o)
    Väri on myös tuollaisena hyvä, tuo sopivasti särmää! Ja palli on kiva!
    Pienillä asioilla ja hyvillä ideoilla saa kylllä ihmeesti ilmettä!!

    Ikävät kommentoijat voi jättää omaan arvoonsa (ja kommentit poistaa) - eihän elävässä elämässäkään tarvitse "seurustella" ikävien ihmisten kanssa.

    Ihanaista viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. No pallihan tuo on ja miten hieno siitä tuli, kun uudelleen sen päällystit. Hienoa tehtävän sille annat.
    Ikävää, että olet saanut huonoja kommentteja , mutta teit oikein poistaessasi sen.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  23. Aurinkoista lauantai aamua!
    Ihana idea altaan jaloiksi. Minusta juuri tuollaisena hyvä, oman värisenään.
    Pikkupallilla on hyvä istua vaikka varpaankynsiä maalatessa kevät varpaisiin. :)

    VastaaPoista
  24. Voi kuinka kaunis pallista tuli. Kangas on ihana! Ja tuo wc:n tuunaus on mahtava idea. Kaunis noin, mutta kaunis varmaan valkoisenakin.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  25. Ihania ideoita veskiin, mitäpä jos annat ne jalat olla hetken tuon väriset ja annat ajatuksen rauhassa kypsytellä.
    Harmi kun oot saanu inhottavia kommentteja =(
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  26. Kiva idea vessaan, maalaisin itse ehkä sen valkoisella!
    Pallistakin tuli kaunis :)

    Kivat talvikuvat mökkimaisemista ja hyvää talvilomaa sinulle!

    VastaaPoista
  27. Pallista tuli tosi kiva! Olen yrittänyt löytää tuollaista kirppareilta, mutta eipä ole tärpännyt. Noihin saa näppärästi kätkettyä yhtä sun toista.
    Ompelukoneenrungon käyttö altaan alla on kuningas-ajatus! Kaikkeen niintä olen nähnyt käytettävän, mutta tuo on yliveto! Voisiko putkia mahdollisesti muuten piilottaa, jos ne häiritsevät, kuin maalamalla rungon valkoiseksi? Tuntuu, että maalaaminen voisi häivyttää rungon liikaa näkyvistä. Nyt kontrasti on kiva.
    Pahansuopaisuus pois blogi-maailmasta, se joutaa ala-arvoisille tekstaripalstoille!
    Hyvää viikonloppua:D

    VastaaPoista
  28. Hei sinulle:)

    Tuo ompelukoneen jalusta on kiva idea. Yksi keino peittää viemäriputki olisi verho. Sellainen kaunis, tyyliin sopiva kangas pingotettuna altaan alle niin, että kauniit jalkaosat kuitenkin näkyisivät.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  29. Ihanaa lomaa, minullakin on mielessä ollut ,että pitäs käydä kurkkimassa siellä omalla mökillä paikkoja, hirveesti ihan kaipaa kevättä ja odotus aikaa tämä on ,mitä siellä alkaa ekana kasvamaan sitten aikanaan, ja kesän kaipuu on kova.

    Kiva palli, palli se on meilläkin sanottu, upean teit siitä jälleen ♥

    Voi miten ihana idea tuo ompelukoneen laitto tuohon altaan alle, sinä se keksit kaikkea kivaa.

    Samaa mieltä edellisen kommentin kanssa, ei pahansuopaisuutta näihin blogeihin.


    Lumista on vielä sielläkin, mutta kaunista, latu on kiva, jostain syystä ne viehättää minua :)

    Iloista hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  30. Kiva kun olet laittanut mun kammarin lukemistoosi!

    Mielestäni noita palleja on tehty myös muoviämpäristä, ainakin meillä taitaa mummulassa olla sellainen. Senhän voisi kanssa verhoilla, jos vaan hermot kestää väkertämistä...

    Positiivisuus kunniaan, ei pahoja puheita tarvi netissä levitellä!!!

    VastaaPoista
  31. Ihan palli! Ja ihan oikea nimitys tuollaiselle :D

    VastaaPoista
  32. Ihan palli! Ja ihan oikea nimitys tuollaiselle :D

    VastaaPoista
  33. Hieno postaus lomailusta.
    Mahtava idea tuo ompelukoneen jalat pesualtaaseen.

    VastaaPoista
  34. Ihania mökkikuvia. Kauniita lumisia maisemia.
    Vaikka itse ainakin olen jo aivan kurkkuani myöten täynnä lunta, kovasti jo oottelen kevättä ja kesää. :)
    Tuollainen palli löytyy lapsuudenkodistanikin, ovat kai olleet muotia joskus.Kauniiksi olet tuon päällystänyt!
    Hauska idea tuo ompelukoneen jalat lavuaarin alla, Sinulla on hurjasti hyviä ideoita!Itse en maalaisi, mutta kukin makunsa mukaan.
    Rentouttavaa sunnuntaita! Lomat ovat hyvä keksintö. ;)
    Itse olen ollut osittaisella hoitovapaalla syksystä asti, ihanaa on ollut. Toukokuussa alkaa taas normilistat, mitenköhän sitä taas jaksaa...Mahtavaa että tämmöinen vaihtoehto on olemassa kun lapset on vielä pieniä.

    VastaaPoista
  35. Aivan upeita mökkikuvia, varmaan oli mukava käydä siellä ja suunnitella tulevaa kesää. Ihana paikka!

    Palli koki hienon muodonmuutoksen! Jostain aivojen sopukasta tuli rahi-sana mieleen mutta ei se varmaan tuommoista pallia tarkoita, ehkä rahi kuvaa enemmän puutuolia.

    Tuo on kyllä hieno idea laittaa singerin jalat tuonne altaan alle, olet sinä kekseliäs! Saiskohan siihen putkien eteen viriteltyä jonkun hyllyn, johon saisi vaikka korin mahtumaan.....

    Teit ihan oikein kun poistit asiattoman kommentin. Oman bloginsa saa minunkin mielestä pitää sellaisena kuin haluaa. Olen samaa mieltä, että samalla lailla täälläkin tulee ihmisiä arvostaa ja olla ystävällisiä kuin muutenkin elämässä.

    Kaikkea hyvää sinulle tulevaan viikkoon!♥

    VastaaPoista
  36. Näpäsäkästi keksitty noi jalat...oikein hauskat, putkista viis! :)

    Pitää kanssa tommosta pallijakkaraa kytistellä, komee tuli.

    VastaaPoista
  37. Ihania talvikuvia ja jälleen kerran tosi hienoja tuunauksia olet saanut aikaiseksi! Palli näyttää tosi hienolle uuden kankaan kanssa. Tällaisen voisi itsekin yrittää tehdä, löytyisiköhän palleja kirppareilta?

    Todella kurjaa kuulla, että blogissasi on vieraillut kommentoija, joka on pahoittanut mielesi. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että blogimaailmassa ja tavallisessa elämässä pitää noudattaa samoja sääntöjä. Kenenkään tunteita ei pidä loukata eikä kenenkään tekemien töiden kimppun pidä hyökätä. Sinulla on tosi hieno ja idearikas blogi, toivottavasti et masennu näistä kommenteista vaan jatkat edelleen bloginpitämistä ja meidän lukijoiden ilahduttamista! :)

    VastaaPoista
  38. Kaunis tuli pallista ja kiva käytötarkoitus paperirullille.Minäkin maalaisin ompelukone pöydän jalat.Tai miten olisi verho siihen vaijerilla niin putketkin jäisi piiloon.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle:))

    VastaaPoista
  39. Kiitokset taas ihaista kommenteista ja vinkeistä.
    Täällä vielä harkitaan mitä tehdään tuon allasprojektin kanssa.<jotain suunnitelmaa on jo mielessä.

    Palli taitaa olla yleisesti käytettty nimi pallista,samoin kuin että palli on ollut aikoinaan aika monessa kodissa.Niitä aina silloin tällöin on kirppareilla näkynyt.

    Maijalle vastaan että allas on kiinni seinässä,ompelukoneen jalat on vaan rekvisiittaa.Ei kä ihan suoraan jaloille allas,vaikka sitä ensin suunnittelin.

    Ihanaa aurinkoista viikkoa kaikille,lumisateen uhkasta huolimatta.

    VastaaPoista
  40. Loistava idea tuo altaan alunen!!!
    Mukavaa viikkoa. Olen puolestasi pahoillani, että joku on negatiivisuuttaan yrittänyt kylvää blogissasi.

    VastaaPoista
  41. Voiiiii, kyllä teidänkin mökillä tuota lunta riittää, minä kun ajattelin, että kaikki lumi on pakkautunut meille.:)

    Palli mikä palli..pallivaha..sanoisi Marja Tyrni.. hauska idea laitta esim.vessapaperit sinne piiloon ja nuo ompelukoneen jalat ovat tuossa(kin) tarkoituksessa oivalliset. Minäki ajattelin, että siihen voisi jonkun verhon viritellä.

    Nuo ikävät kommentit on tylsiä, ja sinun blogisi on mielestäni aina niin ystävällinen ja neutraali, ette en oikein ymmärrä moista.Mulla ei olisi mitään negatiivistä sanottavaa kyllä, joku kateellinen örvelö, kun oot niin kätevä emäntä...;D ja mukavakin vielä <3

    Tsemppiä vaan ja ei ajatella moisia, vaikka uskon että se aiheuttaa mielipahaa.

    -tuija-

    VastaaPoista
  42. Hei vaan ja kiitos vierailustasi.
    Ehdin minäkin vastavierailulle ja mitä kaikkea ihanaa täältä löytyykään.
    Aurinkoa sinunkin viikkoosi.

    VastaaPoista
  43. Heips taas!
    Käytiin sitten mökillä, se kuvasarja mitä kommentoit, eli Vuolenkoski on mökki paikkamme, paitsi ei ihan siinä ole mökkimme, käytiin tänään ajelulla sielläpäin ja lunta oli yhtä paljon kuin teilläkin, ei päässyt pihaan asti.

    Kiva kun kävit kommentoimassa sielläkin blogissa ,leppoisaa iltaa ♥

    VastaaPoista
  44. Hyviä ideoita, kuten nuo ompelukoneen jalatkin. Kerran näin samojen olleen puutarhapöydän jalkoinakin.
    Pallikin on tutun näköinen, kun appeni oli niitä valmistanut lähisuvulleen .:-)

    VastaaPoista
  45. Pahansuovat kommentit roskiin. Jos on jostain erimieltä voihan sen sanoa mutta korrektisti. Ilkeyksiä ei tarvitse täälläkään sietää, vaikka julkinen blogisi onkin.

    Oletpa taas ollut ahkera, aina sulla on jotain uutta tuunausta tai ompelua, laita sitä virtaa minullekin :)

    VastaaPoista
  46. Hei!
    Luurailen täällä säännöllisesti, mutta harvoin kommentoin.

    Nyt kolahti kyllä täysillä Tikkakoski minuun. Loistava ajatus laittaa ompelukoneen runko altaan alle. Pohdin ideaasi tänä aamuna junassa ja sitten muistin Marko Paanasen sanat "Jos et voi piilottaa, niin korosta ongelmakohtaa." Itselleni tuli mieleen sopivasta kankaasta, vaikka omplukoneen rungon värisestä, ommeltu putkensuojus. Pikälle sivulle tarranauhat, jotta voi kiepasta kiinni. Taitavana ompelijana varmaan sekin käy sinulta käden käänteessä.

    /Päivi

    VastaaPoista