torstai 23. syyskuuta 2010

Päivä meni maalauksen merkeissä ja tunnustus

Tämän päivän vietin maalatessa keittiössä.Ruokapöytä sai valkoisen maalin pintaansa.
Pöytä on mieheni tekemä koivuista,jotka kaatui mökiltä joku vuosi sitten Unto-myrskyn aikaan.Silloin se käsiteltiin Osmocolorin värittömällä vahalla.Vaha on kulunut vuosien mittaan pöydän pinnasta pois,niinpä mietimmekin miehen kanssa joko uutta vahaamista tai sitten kokonaan maalaamista valkoiseksi.Päätimme maalata.
Pöytä on nyt maalattu kertaalleen.Huomenna maalaan toiseen kertaan.
Tässä kuvaa ennen maalia,tai osaksi maalattuna,meinasi unohtua kuvata,kun niin innolla aloin maalaamaan.
Samalla maalasin myös kirpparilta ostamani liitutaulun ja se sai paikan kaapin päädyssä.En voinut siihen kirjoittaa mitään,koska minulla ei ollut liituja.
Ennen
Ja jälkeen.Memo tekstin tein ihan mustalla tussilla,koska meillä ei ollut mustaa maalia.Tekstin ylä-ja alapuolelle kiinnitin pitsiä.

KIITOS IRMA
Sain tänään tälläisen tunnustuksen Irmalta.Suuret kiitokset Irma sinulle♥.On mukava tietää,että joku tykkää blogistani tunnustuksen verran.Tykkään myös itse Irman blogista,joten tunnustuksen voisin antaa milloin vain Irmalle takaisin.
Tunnustuksen haluaisin jakaa eteenpäin kaikille lukijoilleni,mutta valinta on pakko tehdä blogien välillä,joten annan sen uusille blogeille,joille en ole vielä tunnustusta koskaan antanut.Aika monelle tunnustuksen olen jossain vaiheessa antanut.

Teille tunnustus,jakakaa sitä eteenpäin.
Markka
Tuula äite puuhailee
Päivi Elämän Helmiä,
Paula-rakkauden talossa,
sininen talo ja kissa, Laura,
Seijastiina

Kiitokset taas runsaista kommenteista.Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota että hallintapaneeliin on tullut uusi tilastot linkki.Sieltä saa tietoa kuinka paljon blogissa käy lukijoita päivittäin tai viikottain ja mistäpäin maailmaa.Myös löytyy liikenteeen lähteet osiosta esim.miten joku on löytänyt blogiisi esim.google haulla.Aikas veikeä,käykää katsomassa.

Terkuin Jaana

35 kommenttia:

  1. Tosi kaunis valkea pöytä ja memotaulu!
    Kyllä se vaan aina piristää, kun saa jotain uutta aikaiseksi.

    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  2. Pöydästä tuli tosi hieno!!Kiva tuo koroke!:)
    Myös liitutaulu muuttui edukseen!
    mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksesta! Pöydän uusi vaalea pinta tuo ihanasti valoa keittiöön ja liitutaulun muutos on hieno. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana valkoinen keittiö, pidän valkeasta, mutta meillä sitä ei ole ♥
    Hyvä juttu ja idea tuo liitutaulu!

    Onnea tunnustuksesta ja minä puolestani kiitän kovasti, ihan on tuo lehtitunnustus ♥

    Olenpas oikein iloinen tänä aamuna, kiitos JaanaElina!
    Tänään on kiireinen päivä, menen töitten jälkeen ystäville, mutta nappaan kyllä kauniin tunnustuksen jossain vaiheessa mukaani:D

    Mukavaa torstaita ,torstai oli toivoa täynnä ja sainkin ihanan yllärin :)

    VastaaPoista
  5. Huomenta, kaunis tuli pöydästä! Millä maalilla maalasit? Meidän pyökinvärisestä pöydästä alkaa olla lakat huonossa kunnossa ja sille pitäs tehdä jotain, maalaus voisikin olla hyvä idea.
    Tuolitkin tuon pöydän ympärillä on niin kivat, kun ovat erilaisia, antavat mukavasti ilmettä.
    Liitutaulustakin tuli hieno!

    Kiitos Jaana ihanista sanoista ♥ Tunnustuksen antaisin sinullekin milloin vaan ihanasta blogistasi ja sen mukavan emännän luomasta tunnelmasta.

    Olen myös huomannut ne tilastosivut ja itselle oli suuri yllätys etenkin kun huomasin että ulkomaisia vierailijoitakin on...

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!♥

    VastaaPoista
  6. Apua, minä en löydä sitä kohtaa tilastot.
    kerrotko lisää, missä kohti se on JaanaElina, kiitos ja voit vaikka sitten poistaa tämän viestin )

    VastaaPoista
  7. Kyllä valkinen maali sai ihmeitä aikaan. Pöytä taas uutta elämää pitäksi aikaa eteenpäin. Kaunis on blogisi, joten Onnittelut tunnustuksesta! Täällä on aina yhtä kiva piipahtaa!
    tuksu

    VastaaPoista
  8. Teillä on kyllä kauniin valkoinen keittiö ja kun pöytäkin sai valkoisen maalin pintaansa, niin kerrassaan valoisan ja avaran näköistä. teillä on kiva isokin tuo keittiö.

    Ihanat eripari tuolit, tykkään sikana eriparituoleista!!! Vielä kun niihin istuinpäälliset ompelet rimpsuineen..vinki vink ;)

    Liitutaulusta tuli nätti, sie olet kyllä taitava.

    Onnea tunnustuksesta, onkinb kaunis tunnustus. Olet sen ehdottomasti ansainnut!!

    Joko luit sen Rankka Kutsumus kirjan? mitä mieltä olet?
    Minulla silmät aukes kunnallisen terveyden-ja sairaanhoidon suhteen. Ihan järkyttävää touhua niin potilaiden kuin työntekijöiden kustannuksella. Kävin yhdessä foorumilla jossa sairaanhoitajat kommunikoivat, ja he olivat lukeneet ko. kirjan ja olivat samaa mieltä,e ttä näin kunnallinen puoli toimii!!!

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!!

    VastaaPoista
  9. Onnea tunnustuksesta ! Kaunis pöytä, ja miten ihana juttu että sen on oma mies tehnyt ja vielä omalta mökiltä kaadetuista puista. Iloista viikonlopun odottelua sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut tunnustuksesta!
    Olet sen kyllä ansainnut!
    Tosi kaunis tuo pöytänne! Ja hauskat tuolit. Liitutaulusta teit kauniin!
    Minulla ei valitettavasti ole moista luovaa mielikuvitusta, että olisin edes keksinyt tuommoisen. MUtta hienoa, että täältä voi kurkkia vinkkejä! :)

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Täällä ollaankin oltu aikaisin liikkeellä.
    Irma,maalasin Helmi-kalustemaalilla.Nyt en laittanut pohjamaalia,mutta mökillä maalatessa laitettiin otex-pohjamaali,koska siellä lakka pöydän pinnassa oli niin kova.Otex lisää tarttuvuutta.
    Kiitos Liisa vink vink,tuolinpäälliset olisi kivat.Kun ehtisin tekemään.Pysyisiköhön nuo paikallaan meidän miesten kanssa=).Tuntuu että kaikki ylimääräinen hörsylä on tasolla kasassa kun ne aamulla kahdestaan lähtevät töihin.
    Kiitokset kaikille kommenteista.Mukavaa päivänjatkoa.

    VastaaPoista
  12. Onnea tunnustuksesta, kaunis blogi tämä onkin! Tulipas pöydästä sievä ja tuo liitutaulu, tosi söpö! On ollut kyllä jännä seurata tosiaan noita tilastoita blogissa :)

    VastaaPoista
  13. Onnea tunnustuksesta!!

    Kylläpäs pöydästä tuli kaunis valkoisena :) Ja nuo lyhdyt pöydän päässä on ihanat!

    VastaaPoista
  14. Raikas tuli pöydästä. Sama projekti ois täällä edessä, tosin pöydän kansi tarttee ensin uusia tai sitten tarvitaan kokonaan uus pöytä :P Saas nähdä tuleeko tän vuoden puolella, tuskimpa vaan koska asia ei oo yksin mun hoidossa :D :D Tuoleja meinasin samalla lailla erilaisia, muutama on jo varattuna. Jos ois fiksu, vois tietenkin maalata jo etukäteen mutta niin fiksu en taida olla :D :D Kaikki sitten samaan läjään kauheella hosumisella.
    Hioitko yhtään sitä mökin pöydän lakkapintaa ennen sitä otexia? Ei yhtään huvittas alkaa hioon Riihimäeltä löytynyttä lipastoo..
    Kivaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  15. Kiitokset Nonnukka ja Mirka

    Sanna-Mari,hioin ihan vaan sen verran että pintaan tuli karkeutta.Meidän mökin pöytäkin on miehen tekemä ja venelakalla käsitelty.Pinta oli tosi kova ja liukas.Siksi ihan pyyhkäsemällä hioin.En nyt ole ihan varma tarviiko otex maali välttämättä hiontaa,kotona mitä olen maalannut esim.lipastoo,en ole kyllä hionut.
    Saiko tästä nyt mitään irti,toivottavasti.Otex on kyllä ihan hyvä,silloin yleensä on riittänyt yksi maalikerros laittaa.

    Kivaa päivää kaikille.

    VastaaPoista
  16. Hieno tuli pöydästä, valkoinen on niin ihanan raikas väri! Teillä on tilavan näköinen keittiö :)

    Muistitaulustakin tuli kiva!

    Onnea tunnustuksesta!

    Mukavaa viikonlopun aikaa.....

    VastaaPoista
  17. Pöydästä tuli maalauksen jälkeen hieno! :) Tykkään myös hirmuisesti tuosta, että tuolit ovat eriparia,mutta saman värisiä!

    Liitutaulustakin tuli kuin uusi. Onhan se nyt tyylikkäämpi kuin ennen.

    VastaaPoista
  18. Todella hienosti käy valkea väri!Kauniit keittiön kaapit teillä myös!:)

    Liitutalusta tuli todella kaunis! <3 Eikun liituja ostamaan!:)

    VastaaPoista
  19. Vautsi vau miten upea pöytä!! Ja liitutaulusta tuli myös todella kaunis. ♥ Ihanaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  20. Voi kiitos ihanasta tunnustuksesta ja onnea itsellesi samasta.
    Vai on sitä sielläkin maalattu :)kaunis tuli ja eriparituolit on ilmeikkäät.
    Onpas taitava mies puutöissä.
    Ja löysit sitten liitutaulun, myöhästyinkö samalta kirpparilta mahdollisesti :D, olen etsiskellyt moista itsekin, siitä tuli kyllä tosi kaunis.

    VastaaPoista
  21. Kiitos Jaana tunnustuksesta :)
    Pöydästä on tullut kaunis, ihanat nuo erilaiset tuolit sen ympärillä.
    On teillä kyllä viihtyisä keittiö :)

    Syysterkkuja,

    Laura

    VastaaPoista
  22. Voi mä ostin jokunen vuosi sitten ihan samanlaisen liitutaulun ja tuunasin sen myös, laitoin kukkaisen tapetin palan tuohon mihin sä oot laittanu tekstin.

    VastaaPoista
  23. Kiitokset taas kivoista kommenteista.

    Markka,liitutaulun ostin sieltä mökkikuntasi s-marketin viereiseltä iiiiiisolta kirpparilta.Omistajat ovat ostaneet parin talon tyhjennyksen ja laitavat sinne peräpöytään ikkunan eteen tavaraa myyntiin.Ostin sieltä mm.emaliämpärin.Isäntä kävi monta vuotta seutuopiston puutöissä.

    VastaaPoista
  24. Pöydstä tuli kaunis ja raikas. Ihanasti edukseen muuttui myös muistitaulu!

    Onnea tunnustuksesta, sen ansaitset! :)

    VastaaPoista
  25. Kiitos tunnustuksesta :) Ihana tuli pöydästä, keittiösi on muutenkin kaunis ja valoisa. Liitutaulu oli hyvä löytö, sopii hyvin paikkaansa :)

    VastaaPoista
  26. Pöytä näyttää tosi hienolta valkoisena ja eriparituolit on ihanat! Liitutaulun muodonmuutos on myös hieno! Pienilläkin jutuilla ja maalilla saa niin kivasti uutta ilmettä!
    Mukavaa viikonjatkoa! :)

    VastaaPoista
  27. Kiitos vastauksesta Jaana! Ja nyt eikun mualikaappaan ja mualoomaan ;)
    Hih, sanavahvistus on hioti, vinkkaakohan se attä pitäs hioa ensin....

    VastaaPoista
  28. Kaunis syksyinen tunnustus,onnea siitä:)
    Upeita muutoksia maalilla ja kivoja tuolejakin löytyy pöydän ympäriltä.
    Erilaisia ja kaikki kauniita.
    kiva talolyhty paikkakin löytyy sieltä pöydän päältä.
    Minäkin pistin tilaukseen noita lyhty taloja.Ovat niin suloisia:)

    VastaaPoista
  29. Todella upea tuli pöydästä nyt, ihan kuin uusi!!!
    Onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  30. Kiitos, asia valkeni loistavasti! :)

    VastaaPoista
  31. Mun blogissa on sulle Tunnustus :)

    VastaaPoista
  32. Kiitokset kommenteista.

    Irma,joskus nuo sanavahvistukset ovat hauskoja.Välillä tuntuu että meikäläiselle älykkyystesti.
    Laita sitten kuvia uudistuneesta pöydästä.

    Sanna-Mari kiitos.

    VastaaPoista
  33. Huomenta jälleen :)
    Isännän pitääkin lähteä hiomakoneen ostoon, on niin syviä naarmuja ettei hiekkapaperilla jaksa rueta jynssäämään. En vielä ole päättänyt meneekö koko pöytä maalaukseen vaiko vain pöytälevy. Tuolitkin on pyökin väriset, sitten pitäs melkein nekin maalata jos koko pöydän maalaa...

    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  34. Tulipa pöydästä hieno. Ihana tuo tarjotin pöydän päässä. Ja liitutaulu sai todellakin mahtavan uuden ilmeen.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  35. Muuttuipa pöytä edukseen, samoin kuin liitutaulu. Siististi oot saanu kirjoitettua ja kiva fontti :)

    Edellisen postauksen ompelukset on upeita. Torkkupeitto <3

    Ja herkullisen värisiä matonkuteita oot leikannu!!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista