maanantai 16. elokuuta 2010

Poka Paikallaan

Ihan ensiksi kiitokset edelliseen postaukseen tulleista kommenteista<3.
Viikonloppu meni suurimmalti osalta viinimarjoja kerätessä,ja nyt on kaikki 26 pensasta kerätty.Iso urakka taas tältä kesältä tehty.Osan marjoista pakastin kokonaisena aamupuuron kanssa syötäväksi,ja osan mehustin.Tänään maija teki työtänsä koko päivän ja saatiin satsi mehua talvea varten pakkaseen.
Viime viikolla jo laitettiin ikkunapoka makuuhuoneen seinälle.Irroittelin seinässä olleen tekstin ja kiinnitin sen ikkunaan.Teksti oli mielestäni liian iso kokoinen ikkunaan ja tänään sitten irroitin sen jälleen ja kiinnitin sängyn päätyyn.
Tässä kuvaa viime viikon tekstailusta.
Ja tässä kuvaa tämän päivän muutoksesta.
 Ikkunaan kiinnitin suojelusenkelisydämen,jonka voitin Roosan talon Elinan blogi arvonnassa.
Lopuksi vielä pari kuvaa pitsityynyliinoista,joita löytyi viime viikkoiselta kirpparikierrokselta.
Löysin myös pitsilakanoita,joista laitoin olohuoneeseen verhot.

Tänään oli mukava,kun oli vähän viileämpi ilta.Aloitettiin jo kantamaan keväällä halottuja puita liiteriin.Hyvin on tämä kesä kuivatttanut polttopuut.Nyt kun saisi ne vielä katon alle ennen sateita,joten lähipäiviksi tiedossa enemmältikin tätä hommaa.Joka on kyllä aika mukavaa työtä.

Oikein mukavaa alkuviikkoa kaikille=)
Terkuin Jaana

23 kommenttia:

  1. ihana makkari ja tuo teksti sängynpäädyssä tosi kaunis!

    minäkin leikkelin ostamiani lakanoita ja tein "valekappoja" talveksi ikkunoihin, sekä pariin tyynyyliinan painoin kuvan.
    pitsit noissa sinun vastaavissa tyynyissäsi ihanan näköisiä:)

    mukavaa ja touhukasta viikkoa ,
    erityisesti halkohommiin:)
    yöterkut,
    päivi

    VastaaPoista
  2. Tekstit on ihan nappipaikas sängynpäädyssä :)

    Ihania kirpparilöytöjä! Nuo olkkarinverhot on ihanat :)

    Huh mikä marjaurakka sulla on ollu! Meillä on vaan 8 pensasta enkä oo niitäkää vielä kaikkia ehtiny poimia XD

    VastaaPoista
  3. Kaunis makuuhuone :) Tykkään niin vanhoista pitsesistä ja ikkunanpokista <3

    VastaaPoista
  4. Voi, kyllä nyt ilahduin kun arpajaisvoitto löysi noin näyttävän paikan! Muutenkin ihanan näköinen makkari. Kiva että joku muukin rakastaa tekstejä.. ;))

    VastaaPoista
  5. Todella onnistunut muutos,KAUNISTA! Meidän makuuhuone on vasta rakentumassa tai ehkä enemmänkin suunnitteluasteella, mut jos sais kovasti toivoa niin joulu aamuna olis kiva herätä sängystä makuuhuoneessa ja kattaa joulupöytä ruokailuhuoneeseen jossa nyt nukumme.

    VastaaPoista
  6. Kaunis makkari! <3
    On kyllä mukavaa kun ilma viileni!!:)

    VastaaPoista
  7. Ihana makuuhuone ja hyviä kirppislöytöjä. Teksti on tosi hyvä sängynpäädyssä.
    Onkohan keksitty marjanpoimintakonetta viinimarjoille :/ ?

    VastaaPoista
  8. Hyvän paikan poka löysi ja tekstit sopii minustakin hienosti sängyn päätyyn! Muutenkin teidän makkari on kaunis ja virkkaamasi matto on sitten upea!
    Edelleen ihailen ja ihmettelen kuinka paljon kaikkea saat aikaan!
    Niin paljon marjapensaitakin teillä!
    Ihania nuo pitsityynyliinat ja -verhot, hienot löydöt!
    Ihanaa kun ilma viileni, olokin piristy kummasti!!
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kivan romanttinen makuuhuone teillä:)Raikas ja levollinen.Valkoinen sopii hyvin nukkumahuoneeseen.Ja pitsit ovat aina yhtä ihania.
    KIva,kun on marjoja noinkin paljon omasta takaa.Minä olen joutunut mustaviinimarjat ostamaan joka syksy:pakko saada mehua talveksi:)
    Kivaa viikon jatkoa:)

    VastaaPoista
  10. Kaunista! Nuo pitsit ovat hieno lisä makkarin romanttisen valkoisessa :) Ikkunapoka on IHANA :) ja se virkattu matto! Huippu!
    Kiitokset taas kauniista postauksesta :)
    tuksu

    VastaaPoista
  11. Voi että,tunnen jälleen pienen piston rinnassani kun en ole omaa ikkunapokaani saanut maalattua. Teksti sopii hyvin sängynpäätyyn,mielestäni paremmin jopa kuin ikkunaan.

    Ja onpa taas vain kaunis makuuhuone. Ihanat sävyt,joita yritän pikkuhiljaa ujuttaa omaankin makuuhuoneeseen. Avomies vain ei ole niin innostunut vaaleista sävyistä kuin minä ;P

    Pitsilakanat verhoina ovat UPEAT <3

    Mukavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  12. Ihana makkari, tuo ikkunanpoka köy hyvin tuohon sängyn yläpuolelle ja teksti minun mielestä olisi sopinut pokaankin loistavasti:)

    Vanhoista lakanoista saakin mukavaa aikaseksi, kuten sinäkin nuo verhot, Wautsi että ovat niin levollisen näköiset. ja nuo pitsityynynpäälliset!!!!

    Pitsimattoa olen muuten minäkin virkkaamassa parasta aikaa, hiukan tuo ranne kipeytyi kun en ole 10 koukulla milloinkaan virkannut, että täytyy taukoa pitää:)

    Mukavaa viikkoa, ihana postaus oli tämä!!!

    VastaaPoista
  13. Kaunista! Nuo pitsilakanat on oikeita löytöjä ja niin monikäyttöisiä. Meillä on pitsilakanoista verhot keittiössä ja kodinhoitohuoneessa :)

    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  14. hei taas ja kiitos vierailustasi:)
    meillä on ollut niin sateista ettei mitään ole enää tarvinnut kastella , mutta jos on kuivaa niin kannattaa kastella niitä sammal ruukkuja ja laittaa alle vähän multaa niin pysyvät kyllä pitkään ja lumen tuloon asti vihreinä:)
    kivaa tiistaipäiväää!
    minä olen vapaalla ja riennän herukkapuskiin:)
    terkut,
    päivi

    VastaaPoista
  15. Ihana sängynpääty, teksti sopii siihen kyllä paremmin kuin pokaan!
    Ihana makkari muutenkin!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Tosi tosi kaunis muutos!! Näyttää niin harmooniselta kokonaisuudelta, kaikki sopii upeasti yhteen!!
    Pitsilakanat on oikein nostalgiset ja kauniit verhoina ja ihanat tyynynpäälliset olet myös löytänyt.
    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  17. Voi miten kaunis koti sinulla on! Ihania juttuja paljon! Ja kivat nuo lakana-verhot! Kauniit!
    Sinulla tosiaan on silmää ja ideoita.

    VastaaPoista
  18. Todella kaunis makkari.
    Ihana tuo teksti sängynpäädyssä.
    Poka sopii tuohon niin täydellisesti ja tuo enkelisydän arpajaisvoitto on ihana.
    Teillä on todella kaunis koti.
    Aurinkoa päiviisi JaanaElina!

    VastaaPoista
  19. Kauniilta näyttää. Ihana teksti!
    Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!
    -kisu-

    VastaaPoista
  20. Kauniita pitsi lakanoita ja tyynyliinoja! Ja kaunis vaalea makuuhuone muutenkin.

    VastaaPoista
  21. Kylläpäs käykin kauniisti tuo teksti sängynpäätyyn! Ja ikkunanpoka on juuri kaunis noin!Minullakin muutama ikkunanpoka,pitää vain keksiä niille käyttöä!:)

    Ihana verho tulikin lakanasta,niin kaunis ja herkkä! <3

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  22. Suuret kiitokset ihanista kommenteista.Ja kehuista.

    Markka,eikös jonkunlainen poimuri ole marjatiloilla käytössä,mutta taitaa olla liian suuri kone pieneen puutarhaan.Joten pitää vaan kerätä käsin.

    Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille.

    VastaaPoista
  23. Kaunis sängynpääty. Pidän sisustusteksteistä. Meillä noita tekstejä on pikku hiljaa ilmestynyt sinne sun tänne.

    VastaaPoista