torstai 5. elokuuta 2010

Komposti

Alkuun heti kiitokset kaikille kivoista kommenteista ja toivotan tervetulleksi uudet lukijat.Aivan ihania uusia blogeja löysin,ja niitä luin yötä myöten.

Kertoilen taas näitä meidän puuhasteluja mökillä.
Viime syksynä tarvittiin mökille lehtikomposti.Muistin nähneeni joskus jossain lehdessä ohjeen kuormalavoista tehdystä kompostista.Komposti tehtiinkin sillä ohjeella.Ensin tehtiin yksiosainen,mutta sen tultua täyteen kompostia jatkettiin toisella osalla.
Komposti tehtiin ensin kolmesta kuormalavasta ja eteen tehtiin roskalaudoista pois nostettavat laudat.Näin täyttäminen ja tyhjentäminen on helppoa.(Kuvassa edessa näkyy kiviaitaa,jota isäntä teki pihan ja metsäisemmän alueen reunaan ajamalla rannalta kiviä traktorilla.Eräs maatalon isäntä kävi kylällä ja tuumasi,että heillä kiviä ajetaan ja kerätään poispäin,mutta meillä niitä näköjään ajetaan tontille kasoiksi asti.)

Laajennettaessa kompostia,siiihen lisättiin kaksi lavaa ja taas tehtiin eteen lautaseinä.Irroitettaviin lautoihin laitettiin naulat pystyyn molempiin päihin,että jää raot väliin.
Olen kompostoinut kaikki haravointijätteet ja kukkajätteet.Keittiöjättteistä olen kompostoinut kahvinporot.Ruokajätteitä en ole laittanut kompostiin,ettei tule hiiriä ja rottia eikä muitakaan jyrsijöitä.
Tänä syksynä olisi tarkoitus tyhjentää kompostia jo kukkapenkeille.Luulen että laajennamme vielä yhdellä osalla,jotta saadaan mahtumaan tämän syksyn haravointijätteet.

Kaikille oikein mukavaa viikonloppua.Meillä omat nokat ja auton nokka suuntaa huomenna kohti mökkiä.Kuopus vei kannettavan reissuunsa,joten pitänee pärjätä ilman sitä viikonloppuna.Helteistä ilmaa lupailee viikonlopuksi joten tarkenee marjoja kerätä.

 Terkuin Jaana

15 kommenttia:

  1. Onpas hieno komposti! Hiukan samaa sorttia meillä oli KostonMökillä, Koillismaalla, mutta tännekin pitää tommonen saada!
    Kiitokset vaan taas hienosta vihjeestä! haravointijätteet on aarteita! Mutta ruokajätteet on viisainta "tallettaa" oikeaan, eristettyyn lämpökompostoriin. Mukavaa viikonloppua!
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Huomenta! Kiitos hyvästä vinkistä! Meilläkin noita lavoja olis ja lehtikomposti puuttuu, ollaan haravointi- ja kukkajäteet vaan laitettu kasaan tontin perukoille. Ruokajätteille minulla on kaksi eristettyä kompostoria. Toisessa on muhinut viime kesästä vanhemmat jätteet, jotka saan syksyllä kipata vaikka kasvimaan mullan sekaan ja aloittaa siinä sitten uuden "kierron". Nyt käytössä olevan jätän sitten taas talven ja ensi kesän ajaksi lepoon muhimaan jne.
    Mukavaa viikonloppua ja hyviä marjakelejä sulle toivottelen!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa mökkeilyä ja marjastusta sinulle:)

    VastaaPoista
  4. Helteistä viikonloppua sinulle ja myös minulle, kun tulen sinnepäin ( Rantasalmelle ) mummolaan, pääsee veljen mökille saunomaan ja uimaan ja pojat kalastamaan.

    VastaaPoista
  5. Todella toimiva ja hieno komposti. :)

    VastaaPoista
  6. Meilläkin olisi tänä syksynä edessä kompostin hankkiminen tuvalle. Pitäisi löytää vain pienellä tontilla kompostille toimiva paikka..
    Mukavaa loppuviikkoa toivotellen

    Tanja

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista blogissani.

    Hyvä idea tuo kuormalavakomposti. Niin niitä voi hyödyntää vaikka millä tavalla.

    Olen lukenut Kaarina Daviksen kirjaa Irti oravanpyörästä. Hän kertoo omakohtaisia kokemuksia omasta elämästään ja muutoksestaan. Voi kuinka mun silmät aukeekaan ihan eritavalla tässä materiaalin ja kulutuksen maailmassa. Suosittelen kirjaa.

    Tulee muutakin viestiteltyä sinulle tänne kuin aiheeseen liittyvää:) heh.

    Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Hieno komposti : )
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Hei! Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta ja täällä onkin paljon kivoja juttuja :) Ja on harvinaista että löytyy ihan kahden nimen kaima, terveisin Jaana Elina =)

    VastaaPoista
  10. Kompostille löytyy aina käyttöä ja kivethän ovat upeita sisustus juttuja pihassa:)
    Mukavaa viikonloppua mökille!

    VastaaPoista
  11. Onpa hyvä komposti-idea! Harmi kun ei mahdu meidän tontilletuollainen. Kompostointi on kyllä hyvä juttu!
    Itse haikailen "ruokakompostoria", mutta kun niitä pitäisi olla kuulema kaksi...nyt ei kertakaikkiaan irtoa... Näin pienellä tontilla pitäisi kuitenkin olla oikeen kunnolliset, ettei naapurit kärsi hajuhaitoista.

    Ihania nuo edellisen postauksen matot! Halvalla löysit kirpparilta kivoja!

    Ihanaa mökkiviikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Mukavaa mökkiviikonloppua sinulle, JaanaElina!

    VastaaPoista
  13. Kyllä nyt on varmaan kelvannut olla mökillä näillä helteillä.

    Meillä täällä Jyväskylässä oli eilen Suomen huonoin ilmanlaatu ja mahdoton helle päälle. Ei hyvä.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  14. hienosti toteutettu komposti!

    leppoisaa uutta viikkoa:)
    lämpimin iltaterkuin
    päivi

    VastaaPoista
  15. Kiitos kun kävit kommentoimassa ja osallistumassa blogissani.

    Minä luen jo toistamiseen Irti Oravanpyörästä kirjaa, aloitin alusta ja ahmin sitä ihan sanasta sanaan,e ttä saan kaiken irti. Hyvä kirja, ihanaa että olet varannut sen kirjastosta. Kaarinalta on muuten toinen kirja myös Rankka Kutsumus, kirja sairaanhoitajan arjesta, epäkohdista, miten yhteiskunta i arvosta hoitajia vaan pitää pelinappuloina , tämä kirja pitää mun vielä lukea, Kaarinahan irtisanoutui tästä ammatistaan lopulta ja teki täyskäännöksen elämässään.

    Mukavia elokuun päiviä, ihana kun olet olemassa:)

    VastaaPoista