tiistai 19. helmikuuta 2013

Puikkojen kilinää

Täällä on viime päivinä puikot kilisseet.Nyt on mahoton innostus päällä ja tekisi mieli neuloa montaa työtä yhtä aikaa.Edellisessä postauksessa kerroin innostuksesta kirjoneulepolvisukkiin ja sainkin tehtyä polvisukkien varret lähes valmiiksi.Nyt vaan pitäisi harjoitella kantapään tekoa.Mutta sunnuntaina keksinkin jo uuden työn,jota sitten aloitin tekemään ja sainkin valmiiksi,kunnes taas keksin uuden työn sen valmistuneen pariksi,ja se on nyt työn alla.

Tässä nyt kuvaa noista polvisukista.Mallia otin Novitan sukkalehden villit kirjoneulesukista.Osan kirjoneule-mallista otin sieltä ja osan otin Latvian mittens kirjan malleista.Ihan helpoimmasta päästä kokeilin malleja.
Sitten se sunnuntain työ.Turkoosi tyyny torkkupeitolle kaveriksi.Lankana käytin Novitan Miami lankaa kaksinkertaisena.Mallinneuleeseen nappasin Suden idealootan kautta.

 Ja sitten se uusi työ.
Jälleen tyyny tekeillä.Mallin neuleeseen nappasin kauneimmat käsityöt 1 kirjasta.
Onneksi on pari viikkoa lomaa toteuttaa tätä neuleinnostusta.Välillä kyllä pitää malttaa tehdä muutakin.Hiihtoa mm. ja tänään ajattelin lähteä uimaan ja vesijumppaan.

Sylville kiitokset ihanasta tunnustuksesta.

Tupulle kiitos haasteesta.Haasteessa pitäisi kertoa kahdeksan asiaa itsestään.Olen täällä mietiskellyt pääni puhki,mutten keksi mitään uutta paljastettavaa.Joten päädyin nyt siihen että sivun reunasta löytyy tunnisteista linkki tunnustuksiin,jos haluatte lukekaa sieltä meikäläisen tunnustuksia vuosien varrelta.



Loppuun taas kiitos kommenteista.Ja toivottelen mukavaa viikkoa kaikille.Terkuin Jaana

28 kommenttia:

  1. Voi veljet kuinka upeita neuleita, sanoo ihminen joka ei osaa/ viitsi/ ehdi kutoa puikoilla mitään.
    Nuo sukat on siis niiiin kauniin sävyiset ja kuvioiset.Mukavaa viikkoa sinulle hengenheimolainen:)

    VastaaPoista
  2. Kauniita tuotoksia. Turkoosi tyyny näyttää niin ihananan raikkaalta, että tekisi mieli heti syliin napata :) Minä aina ihailen teidän käsityöihmisten tuotoksia, kun minulta ei nuo hommat suju. Olen syksyn ajan yrittänyt virkata 10 koukulla pyöreää mattoa. Olen purkanut ja tehnyt...purkanut. Nyt tuotokseni on kaapissani piilossa ;)

    VastaaPoista
  3. Upeat sukanvarret !
    Ja kertakaikkisen kaunis tyyny :)

    VastaaPoista
  4. Ihania neuleita! Täällä kans on puikot suihkineet ja uutta on koko ajan tulollaan, nyt puuvillalangat menossa. Kaikkea ihanaa pienille ihmisille, ne tuleekin niin nopeasti, että kerkee ennen kesää tehdä vaikka mitä.
    Mukavaa lomaa!
    -päivi-

    VastaaPoista
  5. vautsi mikä kuvio tuossa tyynyssä. siis en iki maalimassa varmaan oppis noin täsmällistä kuviota tekemään..

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat ja kun neuloo rinnakkain molempia on ihana kun valmistuvat lähes yhtäaikaa :) ei tule sitä toisen sukan tuskaa...
    Ja tyyny on mahtavan värinen ja hauska neulemalli siinä!

    VastaaPoista
  7. Mielettömän kauniit kuviot noissa neulomuksissasi! Kyllä sinä olet taitava :)

    VastaaPoista
  8. Oletpa ihan valtavan kauniit mallit löytänyt! Varsinkin tuo tyynyn kuvio on NIIN kaunis!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat sukanvarret...ne kantapäät ovat kyllä inhottavia tehdä...siis minusta...:)
    Ja tuo tyyny on kaunis ja ihanan värinen.
    Touhukasta lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Voi mitä ihanuuksia! Minulta ei syntyisi tuollaisia. Myssyjä vaan väkertelen kun olen kerran helpon mallin keksinyt. Tosi hienoja käsitöitä sinulla!

    VastaaPoista
  11. Ihania kaikki tekemäsi käsityöt. Väri noissa neuletyynyissä on kyllä niin kesäinen :)

    VastaaPoista
  12. Olet kyllä taitava ja todella ahkeroinnut. Niin kauniita kaikki neuleesi.
    Että todellakin olet ansainnut tunnustuksen.

    Mukavaa lomaa..♥

    VastaaPoista
  13. Kaunista näyttää tulevan. Olisi ihanaa olla käsityöihminen!

    VastaaPoista
  14. Voi miten kauniita neuleita! Aivan ihana tyyny ja herkulliset sukanvarret. Nyt tekee itsekkin mieli tehdä jotain tuollaista ihanaa sukkaa:)

    VastaaPoista
  15. Muistan että koulussa mulla sukkien kutominen loppui aina kun pääsin tohon kantapään asti, oli se vaikeeta! Nykyään en osais kutoa edes vartta :D

    VastaaPoista
  16. Aivan ihanat värit noissa sukanvarsissa. :) Ja helposti se kantapää onnistuu, kun jo noin pitkälle päässy.

    VastaaPoista
  17. Niinhän se sinulta onnistui,kuvioneule.Kaunista ja kivat pastelliset värit sukat saa.Täytynee itekkin yrittää kuvioneuletta,kunhan vähän ensin harjaantuu.

    Kaunista neuletta on tyynyssäkin.Ja pirtsakka väri.

    Hyvää loman jatkoa=)

    VastaaPoista
  18. Tosi ihanan näköiset sukanvarret ja tosi siistiä jälkeä! JA kaunis on tyynykin, ihana malli neuleessa:)
    Oikein ihanaa neulelomaa!

    VastaaPoista
  19. No voi sun kanssas, miten mahottoman upeet ja tuo väri <3

    VastaaPoista
  20. Apua,ku ihania!Väritkin kohillaan.
    Voi kun sais aikaseksi opeteltua tuon neulomisen taidon.. :)
    Käsityön iloa!

    VastaaPoista
  21. Minä niin ihailen tuota taitoa!! Vielä jonain päivänä minäkin opettelen kutomaan, että saan lapsen lapsille tehdä villatöppösiä joululahjaksi:)

    VastaaPoista
  22. Aivan mielettömiä käsitöitä! Noi sukat♥

    VastaaPoista
  23. Nätit sukanvarret kuin myös tyynyn kuvio!
    Tuo on hyvin tuttua, että uusi inspis tulee entisen työn ollessa kesken ja niinpä korissa odottaa monta käsityötä valmistumistaan.

    Mukavia käsityöhetkiä niin ja tietysti myös loman jatkoa!

    VastaaPoista
  24. Voi miten upeat sukat. Minäkin olen jotenkin rakastunut taas kirjoneuleisiin.

    VastaaPoista
  25. Ihanat sukat puikoilla! Jos kantapää käy ylivoimaiseksi, kannattaa tyytyä säärystimiin - ei noin ihania raaski kässykopassa pitkään säilöä! :o)
    Selvästikin vaaaleansininen on kevään väri!! Muutamassa muussakin blogissa törmännyt tähän "uuteen väriin" - hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  26. Kiitokset ihanista kommenteista kaikille yhteisesti.

    VastaaPoista