tiistai 6. marraskuuta 2012

Pitsipeitto


Täällä ei olla tehty oikein mitään,tai ei ole ollut lupa tehdä mitään.No ihan en ole noudattanut lekurin neuvoa,mutta kun kyynärpää kipuilee kunnolla,sitä on mielellään tekemättä kädellä mitään.Oikea käsi äityi pahaksi,joten kaikki koneella oleminenkin on ollut kiellettyä.Joten pakollinen blogitauko tuli.
No kirpparilla sai käydä ja sieltä löytyi upea virkattu peitto.Peitto oli aika likainen ostettaessa,mutta kunnollisen valkopesun jälkeen siitä tuli valkoinen isolla V:llä.



Joku raaski luopua peitosta kympillä.Minä ihastuin siihen hintansa puolesta heti,vaikka meillä on peittoja ennestäänkin.Tästä tuli kyllä suosikki.
Olen tässä ollut vähän kahden vaiheilla tuon meidän sängyn kanssa.Jotain uudistusta kaipasin ja niin tein jo aiemmin kahdesta pitsilakanasta helmalakanaa.Päätylauta otettiin pois ja lakana tilalle.No ihan tyytyväinen en ollut,joten lauta takaisin.


Syy miksi luovuin lakanasta oli se että Läski kyllä tykkäsi helmalakanasta.Ihana piilopaikka.

Kirpparilta löytyi myös nippu joululehtiä,ne auttoivat sopivasti tähän mitään tekemättömyyteen.10 lehteä vitosella.
Kiitokset kaikille kivoista kommenteista edelliseen postaukseen ja tervetuloa myös uusille lukijoille.Tunnustuksiakin olen saanut.Yritän palailla niihin myöhemmin.

Talvi poikkesi meillekin tämän päivän aikana.Ihan kiva.


Mukavaa viikkoa kaikille.

Jaana


30 kommenttia:

  1. Ikävää että kätesi kipuilee :( ihana tuo pitsipeitto. ajattelin että se on sun tekemäsi, ei kyllä mikään ihme olis vaikka olisit tehnytkin, oot niin taitava. Koetahan levätä kätes kanssa :) kivaa marraskuuta.

    VastaaPoista
  2. Parannuspuhalluksia kipeään käteen!
    Tupo pitsipeitto on juuri samanlainen, jonka vaarin täti oli virkannut, ja josta itse otin mallin virkatessani pitsipeittoja Tein niitä monta!
    Yksi jäi itsellenikin, mutta höh! se on "unohtunut" kaappiin...kiitos muistutuksesta! kaivankin sen esiin :)
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Olipa valoisa, valkoinen postaus.
    Kaunis päiväpeite.
    Lunta ei meillä vielä ole, se kyllä valaisi luonnon.
    Pikaista paranemista sinulle!♥

    VastaaPoista
  4. Voi mikä peittolöytö ja mihin hintaan,ihan käsittämätöntä,ei varmasti ollut itse tekijä joka möi:)
    Täällä kanssa kävi talvi ja meni kanssa,huomiseksi on ONNEKSI lupailtu taas lunta,kamalan synkältä ja pimeältä näyttää kun kerkesi jo silmä tottua lumen valaisevaan vaikutukseen...
    Tää kans toivottelee paranemisia kädelle,varmasti vähän hankalaakin kun kaikki tekeminen on kielletty;)

    VastaaPoista
  5. Mullakin on makuuhuoneen sängyssä pitsipeitto, anopin tekemä kermanvärinen.Paranemista sinulle, itsekin rupesin vihdoin viimein käymään fysioterapiassa tuon ainaisen niskakivun takia!
    Ihanalta näyttää tuo lyhty valoineen!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä olet aarteen löytänyt ja millä hinnalla! Sopii niin täydellisti makuuhuoneenne mattoon ja lakanaan ;-D

    VastaaPoista
  7. Upea löytö ja kun vielä edullinenkin!

    Täällä sateloo nyt lunta joten talvi se taitaa tulla tänäkin vuonna. Pakkasesta en niin välittäisi.

    Toivottavasti käsi paranee pian, että pääset tekemään käsilläsi jotakin!

    VastaaPoista
  8. Ihana peitto! Paranemisia kädellesi ja rentouttavia lukuhetkiä :)
    -päivi-

    VastaaPoista
  9. hienoja löytöjä: lehdet ja peitto !
    käsi paranee ajallaan :) koita nyt vaan totella lääkäriä, ettei tuu takapakkia. nyt voit sitten rauhassa lueskella niitä lehtiä :)

    VastaaPoista
  10. Apua,onko siellä tosiaan noin paljon lunta? Minäkin haluan lunta ja pakkasta, talven.
    Huippuhyvän löydön olet kyllä tehnyt ja huippuhintaan! :o Olen nähnyt noita virkattuja peittoja jopa 90 euron hintaan kirppareilla.

    VastaaPoista
  11. Voi, että miten hienon peton olet läytänyt! ja helmalakana on hurmaava!

    VastaaPoista
  12. Hienoja löytöjä. Pitsipeitto on ihana.

    VastaaPoista
  13. VAUUU. Hienon helmalakanan olet tehnyt ja mahtiksia kirppislöytöjä. :) Minäkin aina välillä saan kaivettua kaapista virkatun päiväpeitteen, ehkä nyt vähän enemmän ku talvikin tulee niiiin.. Toivottavasti se talvi pian tulee, tahtoo jo lunta!!!! Pääsee tekee lumiukkoja. Ihana Läski. :)

    VastaaPoista
  14. Mahtava löytö tuo pitsipeitto. Nyt vaan joululehtiä lukemaan ja kättä parantelemaan :)

    VastaaPoista
  15. Vau, mikö löytö toi peitto!
    Tänne saatiin valkeeta vähän viime yönä...saas nähä kauan pysyy, sen evrta vähän tuli ja plussaa taidettu kovasti lupailla.
    Pikasta paranemista kädelle :)

    VastaaPoista
  16. Kauniin peiton sait edullisesti. Peitto sopii makkariin kuin nenä päähän ja siellähän on mukava matkoilla ja lueskella itsensä joulufiiliksiin!

    VastaaPoista
  17. Vannoutuneelle käsityöihmiselle kipuileva käsi on varmaan raastavaa.Ja ei se muutenkaan kivaa ole.Toivotaan,että se parantuu pikaisesti.

    Edullisen pitsipeittolöydön teitkin.Pitsipeitot on kyllä olleet ihan älyttömissä hinnoissa tuolla myynneissä.Tuuria oli sulla matkassa,kun löysit sen.Kauniita ne kyllä on.

    Lunta on tännekkin yön aikan vähän sadellut.Loppuviikolla taas tulee vettä ja kuulemma oikein kunnolla.

    Mukavaa loppu viikkoa ja voi hyvin. Suloinen tuo läski=)

    VastaaPoista
  18. Toivottavasti kätesi paranee pian, eikä vaiva ole vakava. Kurjaa tuollainen..
    Upean peiton olet löytänyt, aivan ihana! Ja ihanan talvista siellä...
    Täällä sataa vuoroin vettä,räntää ja luntakin. Plusasteita ja märkää, yök. Tulis jo kunnon lumi. Olis tenavilla tekemistä ulkona ja jouluinen fiilis mullakin. :)

    VastaaPoista
  19. Ihana kirppislöytö tuo pitsipeitto! :)
    Pikaista käden toipumista! :)

    VastaaPoista
  20. Kaunis peittolöytö! Toivottavasti pupu ei käsittele sitä ;) Ja koitahan nyt oikeesti lepuuttaa kättäsi, jookos.

    VastaaPoista
  21. Kaunis pitsipeitto. Kiva idea toteuttaa helmalakana. Pupukin kipittelee kotoisasti sängynl ähellä. Toivottavasti kätesi paranee.

    VastaaPoista
  22. Tosi kaunis peitto. Eikä ollut mielestäni kallis.
    Voi että tuo Läski on ihana!!
    Muista levätä sen tassusi kanssa, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  23. Osanotto toiselta käsipuolelta:( Toinen sairaslomaviikko menossa,ja turhauttaa kun ei pysty mitään järkevää tekemään.Hurjan hienon pitsipeiton olet löytänyt ja vieläpä tosi edullisesti.Oulun kirppareilla ja Kontissa pyydetään ihan käsittämättömiä summia pitsipeitoista,harvoinpa niitä edes onnistuu bongaamaan.Yhden ihanan puolen sängyn kokoisen löysin pari vuotta sitten ja oon löydöstäni tosi onnellinen,hintakaan ei ollut paha.Viimeisin ostos on Lontoosta Portobello Roadilta,siellä ei vielä ollut ryöstöhinnat niinkuin oulussa...eipä sitä raski muuta ostaa kuin pieniä pitsiliinoja,niitä on sit kertynytkin...Ihana pupu<3 Paranemista ja mukavaa marraskuun jatkoa.

    VastaaPoista
  24. Ihana tuo helmareunuslakana, ehkä se palaa vielä myöhemmin...
    Ja aivan loistava löytö tuo pitsipeite, ihan mahtava!

    VastaaPoista
  25. Hei Jaana, mukava kun poikkesit "kylässä". Lisäsin ohjeistusta Lumiukkosopalle!

    VastaaPoista
  26. Aivan ihanan pitsiunelman olet onnistunut löytämään!
    Käden paranemista sinulle toivon♥

    Tänne oli mukava tupsahtaa....

    VastaaPoista
  27. Ihanaa. Suurkiitos neuvoistasi, sain nyt ne sälät pois.

    VastaaPoista
  28. Ihanaa. Suurkiitos neuvoistasi, sain nyt ne sälät pois.

    VastaaPoista
  29. Toivottavasti kätesi voi jo paremmin!
    Upea löytö ja tosi edullinenkin vielä, mahtavaa!!
    Kaunis idea tehdä pitsilakanoista helmalakana.
    Edellisen postauksen mittakupit myös kolahti tänne, kaunis ja hyvä idea sekin!
    Terkkuja sinne ja söpölle Läski-pupulle myös!♥

    VastaaPoista
  30. Ihana peitto! Ja lakana! Haaveilen josko joskus itse tuollaisen peiton saisi tehtyä, mutta kirppari on kyllä paljon helpompi, nopeampi ja varmempi tapa saada tuollainen aarre omakseen! :)

    VastaaPoista