perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kassi-hullu

En tiiä onko tuo otsikon hullu nyt oikea sana,kai se on.Lainasin kirjastosta kolme kassikirjaa ja pitihän niistä kokeilla pari kassia ommella ja tuskin se siihen jää.On kirjat niin täynnä upeita kasseja.
Kankaina käytin ihan kierrätyskankaita,lähinnä niitä mitä sattui kaapista löytymään.Ensimmäiseen kassiin käytin kukkaisen pellavaisen hamekankaan,jonka nappasin kierrätyskeskuksen kassiin.Muistattehan kun kerroin euron kasseista täällä.
Hame oli kokoa XL,joten kangasta siitä sai reilusti.Vuorikankaana käytin punaruudullista kangasta.
Pakko laittaa toinenkin kuva,harjoittelin picasan uusia kuvankäsittely juttuja.Tästä kuvasta tuli niin upean hempeä.
Kirjastokassi siitä tuli.Kävin jo kerran sen kanssa kirjastossa,sopii mainiosti siihen tehtävään.
Toinen kassi valmistui vanhasta froteisesta kylpytakista.Rottinkiset kahvat löytyi syksyllä kirpparilta.Vuorikankaana käytin ruudullista puuvillakangasta.Pitää tästäkin laittaa ne muokatut kuvat.

Tämän kassin tein mökin saunaan.Kaikenlaisen kosmetiikan säilytykseen.

Ja kuin tämän viikon kassiteemaan sopivana,voitin Pikku-Ketun puuhamaan arvonnassa aivan upean maatuskakassin.Todella paljon kiitoksia Pepille ja arvonnassa toimineelle pikku-Onnettarelle.

Pääsiäisenä käytiin mökillä korkkaamassa tämän vuoden mökkeily alkaneeksi.Pari yötä oltiin ja olipa aika kivaa,vaikkakin hommaa piisasi.Kannettiin puita ja vettä avannosta ja siivoiltiin talven jäljiltä.Läski-pupu se vaan otti rennosti ja nautti mökkeilystä.

Oikein hyvää viikonloppua täällä vieraileville.Ja kiitokset taas kommenteistä ja tervetuloa uusille lukijoille.

Jaana

114 kommenttia:

  1. Hassu tuo Läski-Pupu, luulin sitäki pehmoleluksi :D. Tuo oikean puolimmainen kirja, Ihanat itsetehdyt laukut, on kyllä tosi hyvä! Käytin sitä opetuksessa paljon vielä vuosi taaksepäin ja tuntui, että kaikki mallit oli kivoja ja ohjeet selkeitä ja toimivia. Pitääpä kaivaa itekkin kirja uudelleen esille ja tehdä itelle uus kesäkassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila.

      Ihanat itsetehdyt laukut on kirjoista paras.Tekemäni kassit on molemmat juuri siitä kirjasta.

      Poista
  2. Ompa nättejä laukkuja :) Ja voi hertti tuota pupua <3
    Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja laukkuja, kivasti olet yhdistänyt punaruutuisen vuorikankaan kukkakankaaseen, tykkään. Itekin pitäis tehdä muutama kauppakassi, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi... Ja on teillä kyllä vaan kertakaikkisen söpö pupu. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivoja laukkuja olet tehnyt. Mikääh, läski-pupu? Eikäää. :DD hih*
    Ihanaa ku pääsitte mökille. Mukavaa viikonloppua myös sinne!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kasseja, JaanaElina! Kasseille löytyy aina käyttöä.

    Ihana Läski-Pupu, toinen on niin lutuinen ;D

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kivoja kasseja olet ommellut. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Onpas kauniskankaisia kivoja kasseja!!
    Kuvatkin on kauniita! Minäkin olen leikkinyt Picasalla mutta uusi bloggerin ilme on aiheuttanut lisää harmaita hiuksia.
    Minulla oli muuten myös laukkuprojekti, muttei siitä laukkua tullut, vaan pussukka.
    Kivalta kuulosti mökkeily ja Läski on niin suloinen!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Uih, kauniita kasseja <3
    Ihmeellistä aikaa tämä kevät, itselle kans tuli hinku ommella kasseja. Yhdet kaavat jo löysinkin, ensi viikolla joutuu kokeilemaan.

    VastaaPoista
  9. Hyvin kauniita ovat laukkusi!Ollappa isselläkin moinen kirjastokassi :)
    Myös minä voitin maatuska-kassin,Kirsikan blogista.Pitääkin kuvata se..
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  10. Kivat ja pirtsakat kassit=)Mikäs siinä.On nopeita ommella ja kangas valikoima on laaja.Kaupasta ei tahdo löytyä mieluisia.
    Vähän aikaa piti tuijottaa noita karvaotuksia.Kumpi on lelu?Onnen päivät pupusella=)Mukavahan siinä on takan lämmössä makoilla=)Iloa viikonlopulle!

    VastaaPoista
  11. Kivoja kasseja olet ommellut:)
    Minäkin haalin kirpparilta rottinkikahvoja ja aina joskus löytyy joku kaamea laukku eurolla parilla, jossa on hienot rottinkirivat.

    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat kassit!!!

    Ja suloinen Läski-pupu....:)

    VastaaPoista
  13. Ihania veskoja <3 Läskin touhut näyttää kovin tutuilta :) Heka tuolla lötköttää oman pupupehmonsa kanssa ihan täydessä unessa. Mitäpä sitä sadepäivänä muuta viitsisikään :)

    VastaaPoista
  14. Ihania kasseja, etenkin tuo eka kirjastokassi, huoh...

    Ihanaa viikonloppua!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  15. Voi että miten herkullisia kasseja, olet kyllä kätevä käsistäsi !
    Ihanat myös nuo "käsittely"-kuvat, sellaista vanhan ajan henkeä niissä, itsekin
    leikin välillä kuvilla.
    Teillä on niin ihana mökki, kyllä siellä aika kuluu kuin siivillä,
    ihanaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  16. Voi että toi sun Läskisi on ihana!! Tässä tytön kanssa sitä ihailtiin ja katsottiin kaikki kuvat mitä löytyi:) Miten se on vielä noin kesykin? <3

    Nuo kassit ovat kauniita! Kyllä olisi kiva osata ommella. Mutta minä aina purkaan enemmän kuin saan aikaan... No eiköhän sitä taas joku inspis joskus pakota kokeilemaan...

    VastaaPoista
  17. Ihanasti olet hyödyntänyt kierrätyskankaita, kauniita laukkuja. Ja toi Läski-Pupu...hervoton!

    VastaaPoista
  18. Aivan ihania kasseja! :)

    VastaaPoista
  19. Kauniita kasseja ja ihana pupu <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  20. Ihanat kassit ja kauniit kankaat, kyllä kannattaa jatkaa. Saisinkohan minäkin jo itseni pian ompelukoneen ääreen, kun edelliset kassit on vähiin päin kaikki myyty. Oikein mukavaa ja inspiroivaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  21. Kauniita kasseja!
    Itse eräänlaisena laukkufriikkinä huokailen noiden perään.
    Tuo pupu on sitten niin ihanan lutunen!!!

    VastaaPoista
  22. Kivoja kasseja olet ommellut. Minulla on myös tuo kassikirja, mutta en ole vielä ommellut yhtään kassia siitä kirjasta. Kiva, kun voitit arvonnassa, minulla ei ole yhtään arpasäkää... Meillä on maalla vielä lunta ei ole tullut käytyä siellä vielä. Kumpa nuo lumet nyt sulaisi ja alkaisi ilmat lämmetä, niin sitten saisi vaihtelua arkiseen aherrukseen ;D

    VastaaPoista
  23. Hauska tuo kosmetiikka kassi, hienoja kasseja kaikki :)
    Pupu näkyy nauttivan mökkeilystä :)

    VastaaPoista
  24. Wonderful fabric bags for quite charming. Wonderful!
    Very best wishes from me Rosalie weekend for you ∙ ∙ ♥ ♥ ∙ ∙

    VastaaPoista
  25. Aina oppii jotain uutta, senkin että kirjastossa on kassikirjoja :-)
    Upeita kasseja saakin niiden mukaan valmistettua.
    Olet ansainnutkin "Tunnustuksen" , jonka löydät marimerin kuvatuksista.

    Lämpöä ja aurinkoa kevääseesi :-) !

    VastaaPoista
  26. Kauniita kasseja olet väkertänyt!! Tuo pupu on ihana! Piti ihan mies hälyyttää katsomaan kuvia :) Hän huusi jo etäältä, että meille ei tarvita enää yhtään eläimiä vaikka ois miten söpöjä :D

    VastaaPoista
  27. Ihania kasseja. Meilläkin tuo maatuskakassi mutta pienempänä versiona, tytön käytössä. Kiva kun sellaista muovimaista niin saa putsattua kostealla liinalla.
    Hauskaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
  28. Kauniita kasseja! KYllä munkin pitäis viimein perehtyä kuvien käsittelyohjelmiin, kun niistä tulee noin kivoja.
    Pupu näyttää nauttivan mökkeilystä. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  29. Upeet kassit olet ommellut. Noita kahvoja löytyy minultakin, kun vaan sais aikaseksi tehä se kassi . Hirveesti kaikkea haalii jemmaan, että jos niistä jotain joskus...Kyllä tuo pupu on suloinen läski;);)

    Ai et ole ennen kuullut tölsy-nimeä. minä kun luulin että telkkaria yleisesti kutsutaan tölsyksi..hmmm, ehkä se on sitten täältä tuo tölsy nimitys.. tai mistä lie:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiots Liisa.
      Juu,tölsy oli minulle ihan uusi tuttavuus sanana.Aina oppii uutta.

      Poista
  30. Nyt kun olet päässyt kassien makuun, kannattaa ilmottautua ihanalle Päivölän Opiston kassikurssille!! :o)
    PS. Tämä ei ollut maksettu mainos - itse vaan jo odotan ihan innoissani heinäkuista kassileiriä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiots Paula.
      Teilläpäin on niin upeita kursseja.Olisipa täälläkin.

      Poista
  31. Kivoja kasseja! Ja aivan ihana pupu ♥

    VastaaPoista
  32. Ihania kasseja ! mä hommasin ihan omaksi tuon laukkuhullun kirjan, en ole vielä ehtinyt vaan laukkuja ompelemaan ;) Pitäisköhän munkin kokeilla tota kuvankäsittelyä, en ole nääs koskaan edes kokeillu .
    Aurinkoista sunnuntaita sinulle, en malttanutkaan pitää näin kauniina päivänä pyjamapäivää ;D

    VastaaPoista
  33. Onpas hauskoja kasseja ja mukava blogi muutenkin!
    Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  34. Ihania kasseja olet tehnyt! Kuka pieni söpöliini Pupu!!!

    VastaaPoista
  35. Minähän tulinkin heti kurkkaamaan !
    On sulla kivoja kasseja ja nuo ruosteiset avaimet... tykkään kaikesta ruosteisesta. En kyllä sellaisista autoista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli.
      Ruoste on kiva,muttei tosiaan autoissa.

      Poista
  36. Ihania kasseja ja voi ei...Läski-pupu...<3
    Käytiin noin viikko sitten koko perheen voimin eläinkaupassa ostamassa koiranmuonaa ja samalla sitten ihmeteltiin elukoita. Peipponen haluaa aina katselemaan kaloja... Ja onhan siellä niitä karvaisiakin ystäviä. Nyt ekaa kertaa tyttö kysyi lähes joka elukan kohdalla, josko hän saisi sen viedä kotiin. Kehotin kysymään isiltä, hihi ;) Isi vastasi, että ei nyt tänään ainakaan, mutta mun mielestä se oli jo aika lupaava vastaus, kun ei kerta täysin tyrmännyt tytön pyyntöjä.. ;D
    Mulla heräsi TAAS pupukuume eikä nämä kuvat Läsli-pupusta yhtään TAASKAAN parantaneet sitä :(
    Hyvää viikonloppua Jaana!

    VastaaPoista
  37. Vautsi, en edes tiennyt että kassien tekoonkin on kirjoja! Upeita kasseja olet tehnyt. Ja kivan näköistä touhuilua ja puputusta mökillä :-D

    VastaaPoista
  38. Hei, tämän vyyhdin löysin Tampereelta Taito-shopista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija vastauksesta.Täälläkin on taitoshop,pitää kurkata niiden valikoima.

      Poista
  39. Hei ystäväin! Tulin nyt paremmalla ajalla (tai oikeammin voimilla, aikaahan minulla on vaikka kuinka...)vierailulle.
    Ihania kasseja, -itsekkin tykkään kierrätys- ompelusta. Materiaalia taitaa olla enemmän kuin intoa... ;)
    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  40. Hei, sinulle on postia marin menot blogissani :-)

    VastaaPoista
  41. Kaikki kassit ovat erittäin kauniita!

    VastaaPoista
  42. Ihanasti muokattuja kuvia. Innostuin lataamaan tuon saman kuvankäsittelyohjelman ja nyt kokeilen kuvieni muokkailua :)
    Kiitos innostavista kuvista :)

    VastaaPoista
  43. Käy kurkkaamassa, blogissani on muutama satunNainen kysymys Sinulle! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiots Paula kysymyksistä.Yritän vastailla piakkoin.

      Poista
  44. Kurkkaapa blogiini. Siellä olisi viestinpoikasta.

    VastaaPoista
  45. Hei JaanaElina. Minulla olisi sinulle haaste blogissani. :)

    VastaaPoista
  46. Onnea voitollesi!

    Kauniita kasseja oletkin ommellut. Niitä ei voi olla liikaa.

    Aurinkoista viikkoa!

    Blogissani on sinulle haaste:)

    VastaaPoista
  47. Kivoja kasseja, noita kirjoja tykkäisin varmasti selailla.

    VastaaPoista
  48. Tuo froteekangas on aivan ihana!

    VastaaPoista
  49. Ihana kirjastokassi! Näyttää hyvin toimivalta mallilta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  50. Jahas täälläkin on päivitykset venähtäneet..kiirettä?
    Aurinkoista kevään jatkoa JaanaElina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan vähän kevät-kesä kiireissä=).Jumissa blogin suhteen.Kiitokset Tuija kommentista.

      Poista
  51. Kauniita kasseja olet tehnyt !
    Oikein mukavaa lomaa sinullekin :)

    VastaaPoista
  52. Kiitos siitä vinkistä, pitääpä käydä katsomassa, millaisa ideoita purkit sai :)

    VastaaPoista
  53. upeita kasseja ja ihania kesäpäiviä! :)

    VastaaPoista