maanantai 30. tammikuuta 2012

Tilkkupeitto vaiko torkkupeitto

Tuossa edellisessä postauksessa mainitsin tilkkupeitosta jonka valmistin lomalla.Jo kuukausi sitten,kylläpäs tämä  aika menee nopeaan.Kevättä kohti mennään,onneksi ja aivan selvästi päiväkin on jo pidentynyt.Kovasti meillä jo odotellaan kevättä ja mökkikauden alkamista.
Mutta se tilkkupeitto.Se valmistui ihan kierrätyskankaista.Vaalea pellavakangas on kierrätyksestä löytyneestä pellavahameesta ja ruskea pellava kirpparilta löytyneistä paneeliverhoista.Valkea pellava on tyynyliinasta.Taustakankaaksi laitoin vanhan valkoisen pöytäliinan.Kirpparilta olen senkin joskus löytänyt.
Vanhasta pitsiliinasta leikkasin pitsikukkaset koristeeksi,sekä kiinnittämään peiton kappaleet toisiinsa.
Peitto antaa mukavaa uutta väriä olohuoneeseen.Jotenkin nuo luonnonsävyt on nyt in meillä.
Käytiin isännän kanssa kierrätyskeskuksessa.Sattumalta.Oikeastaan me oltiin menossa ennakkoäänestykseen,mutta se siirtyi nyt huomiseen.Löytyi nimittäin jotain,joka voitti äänestyksen.Piti lähteä vaihtamaan auto,jotta saatiin se mahtumaan kyytiin.Kerron siitä sitten seuraavassa postauksessa.Minä olisin kyllä kerännyt sen isomman auton täyteen kaikkea mukavaa,mutta tiedättehän meidän jarrumiehen.Taidan huomenissa piipahtaa siellä vielä yksin katselemassa.Vaatteetkin oli taas kassitarjouksessa,jospa löytyisi jotain kivoja kankaita ompeluun.
Kiitoksia taas aivan ihanista kommenteista edelliseen postaukseen.Mukaan olen saanut myös muutaman uuden lukijan,tervetuloa.Läski-pupukin täältä lähettää terkkuja kaikille.

Mukavaa alkanutta viikkoa.Tammikuun loppua ja helmikuun alkua.
Terkuin Jaana

33 kommenttia:

  1. Ihana torkkupeitto! Muutenkin kivoja noi värit teidän olkkarissa. Hmmm... mitähän aarretta sitä on kuskattu kottiin...=)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen on tilkkutorkkupeitto!
    Hyvää alkavaa helmikuuta myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiva idea noi pitsikukat kiinnitykseksi! Nätti peitto ja ihan mun värit.

    VastaaPoista
  4. Jarrut on hyvä jättää toisinaan kotiin...tai sitten ei.

    Toisinaan sellainen joo-joo mieskin on hyvä olla kirpparilla mukana, mutta koskaanhan ei tiedä mitenpäin sitä milloinkin mennään ;D

    Peitto on mielettömän kaunis, luonnonsävyt sopivat aina.

    H-mmm, minäkin odotan innolla seuraavaa postaustasi! Mitähän aarteita sitä ollaan kyytiin saatu?

    VastaaPoista
  5. Torkkupeitto on todella kaunis...ja pellavaa, lempikangastani:)

    Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa postaustasi, mitähän ihanaa olet oikein löytänyt!!!!!

    Oikein ihanaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Onpas kaunis peitto. Minua kiehtoo se, olet hyödyntänyt vanhoja kankaita!
    Postia lähti tänään :-)
    tuksu

    VastaaPoista
  7. Ou nou mikä älyttömän ihana peite :) NIIN kauniit värit ja NIIN kauniit kukkaset!

    VastaaPoista
  8. Jään odottamaan sitä postausta;)
    Ja ihana on tuo peitto, kauniit värit.

    VastaaPoista
  9. Tosi suloinen peitto!
    Jännityksellä jään odottamaan, mitä ihanaa olet kierrätyskeskuksesta löytänyt. :)
    Tarkenemisia paukkupakkasiin!

    VastaaPoista
  10. Ihana torkkupeitto! Sopis hyvin meidänkin väreihin ;) Jännityksellä odotellaan mitä sieltä autosta kotiin kannoitte. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Saaks arvata?
    Oot löytänyt jonkun huippukaapin :)

    Pitäisköhän ottaa mallia....tilkut käyttöön...edellinen tilkkupeitto on tullut tehtyä ex-aviomiehelle 18-vuotiaana vuonna dinosaurus!
    Olisko aika seuraavalle :) -koitan kovasti saada tartuntaa....

    VastaaPoista
  12. Kaunis torkkupeitto, niin rauhalliset värit.

    VastaaPoista
  13. Kaunis peitto! Kiva idea nuo kukkaset :)

    VastaaPoista
  14. Mitähän sanaa täällä ei olisi vielä käytetty tuosta kauniista, ihanasta, suloisesta tilkkupeitosta.... ei nyt äkkiä keksi, joten se on siis edellämainittuja tämänkin mielestä :) ja niin miun maun mukaiset värit! pitsinpalaset kruunaavat koko jutun.

    VastaaPoista
  15. Mukavan näköinen torkkupeitto. Kivasti olet keksinyt laittaa tuon pitsikukan kiinnikkeeksi ja koristeeksi.

    VastaaPoista
  16. Ompa kaunis torkkupeitto. Värisävyt kävisivät tänne meillekkin : D
    Voi kun osaisi ommella, eikä peukalo kasvaisi keskellä kämmentä.

    VastaaPoista
  17. Oot varmaan löytänyt ihanan aarteen.Sitä ootellessa=)Ja kivat värit torkkupeitossa.Käy hyvin yksiin tyynyjen kanssa.Minäkin palan halusta päästä vaihteeksi kirppareille kiertelemään.Viikonloppuna suunta sinne=)
    Mukavaa pakkas viikkoa=)

    VastaaPoista
  18. Hei pitkästä aikaa:)
    Onpa tosi kaunis torkkupeitto! Tulee niin hyvä mieli kun voi vanhoista kankaista saada uutta, tiedän tunteen ;)
    Kevättä kohti, voi miten sitä kaivataan...Mukavaa helmikuuta sinulle♥

    VastaaPoista
  19. Ihania torkkutilkkuja. Tykkään. Haleja läskipupulle <3

    VastaaPoista
  20. Ihanapa on torkutella tuon tilkkupeiton alla! Ihan on värit minunkin makuuni. Hienosti olet hyödyntänyt kierrätyskankaita ja nuo pitsikukat on piste iin päälle, hieno keksintö!
    Meillä isäntä ei suostu lähtemään mukaan kirppareille, suostuu kyllä sitten kuskiksi jos joskus harvoin isompaa löytöä on pitänyt isommalla autolla hakea.
    Kiva sitten nähdä mitä löysit!
    Kiitos terkuista myös Läski-pupulle ja rutistus päälle.
    Hyvää tammikuun viimeistä päivää ja talven jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  21. Hei ! piti alkaa lukijaksi että näkee minkä löydön oot tehny:) ei sentään, oisin alkanut muutenkin, kun löysin tän kivan blogin.
    Ihania sävyjä, mulla on just vähän samanlaiset värit menossa :)
    Kivasti oot tuunaillu tyynyjä ja peittoja :)

    VastaaPoista
  22. Kaunis peitto väreiltään ja kiva idea nuo pitsiperhoset! Peitto sopii hienosti tyynyihin :)

    VastaaPoista
  23. Tosi kivannäköinen torkkupeitto. :)

    VastaaPoista
  24. Kiva torkkupeitto!
    Kyllä kelpais mullekin.
    Nuo virkatun pöytäliinan palaset ovat kiva koriste.

    VastaaPoista
  25. Ihana peitto<3

    Mukavaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
  26. Ihana torkkupeitto! Nuo pitsikukat ovat ihanat! Tykästyin blogissasi vanhoihin tavaroihin ja erityisen vaikutuksen teki entisöity kaappi, jossa verkko toisessa pvessa ja työhuoneen verho. Juuri tuollaista vanhasta lakanasta tehtyä verhoa olin ajatellut kodinhoitohuoneeseen, kun sellaisen kerran jossain mökissä näin. Ja kiitos siitä Juhannusruusumaton ohjeesta. Blogisi on selkeä ja siinä on mahtavia juttuja, erottuu joukosta! Siksi halusin muidenkin sinne löytävän :)

    VastaaPoista
  27. Kiitos paljon kaikille kommenteista.

    Tervetuloa uudet lukijat mukaan.

    VastaaPoista
  28. Ihana torkkupeitto! http://sydammellakasityot.blogspot.com

    VastaaPoista
  29. Ihana tuo tilkkupeitto! Teetkö muuten tilauksesta? Itse en ole kovin hyvä ompelukoneen kanssa, ja meillä metsästetään tälläistä tilkkupeittoa sohvalle! juuri näissä väreissäkin!
    Cia

    VastaaPoista
  30. Kiitokset ja isot sellaiset kaikille kommenteista.
    Cia,itselleni vain olen ommellut.Aika ei tahdo riittää tilaustöihin.Kiitos kysymästä ja kommentista.Kokeile vaan rohkeasti itse tehdä peitto,ei se ole vaikeaa.

    VastaaPoista