keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tänään keittiössä

Olen tässä touhunnut pari päivää keittiössä marjojen parissa.Viinimarjat alkaa olla kerätty ja keitetty mehuksi.Myös vattuja sain kerättyä muutaman litran ja maailman paras anoppi keräsi ämpärillisen meille mustikoita.Itse jo olinkin kerännyt kolme ämpäriä,joten saadaan herkutella mustikoilla ensi talvena.
Mustikkaa riitti myös mehuksi.Etiketit tein ihan koruttomasti laboratorion tarralapuista,joita saa terveyskeskuksen laboratorion aulan ikkunalta ottaa mukaansa ilmaiseksi.Tosi hyviä juuri etiketeiksi pakkaspurkkeihin.
Mehut kun sain keitettyä,keittelin vielä mehumaijan ritiläosassa lusikkasoppaa.Oli siellä haarukoita ja veitsiäkin höysteenä sekä pulveria.Tämä vanha hyvä keino puhdistaa kyllä teräksen kirkkaaksi.Samalla puhdistui kattila ja ruokailuvälineet.
Siinä touhutessa kuvasin pinnatuolia,joita ostin viime viikolla kaksin kappalein Fidan kirpparilta.Olen pikkuhiljaa keräilyt noita eri pari tuoleja keittiöön,nämä minusta sopivat entisten joukkoon.


Kirpparilta löysin keväällä jo pitsisen kapan keittiöön.Ihanan kesäisen kevyt verho.
Punainen retroradio löytyi lomareissulla.

Ehdin sitä välillä sohvalla virkkaamaankin.Tässä tämän päivän tuotokset.Enään puuttuis viitisenkymmentälappua,vähän alle.

Kiitokset kaikille viimekertaiseen postaukseen kommentoinneille.Polvikin pikkuhiljaa paranee,onneksi.Pääsi jo kirppareilla kiertelemään,vaikka sinne on mentävä vaikka jalkapuolena.

Hei,kuka on mennyt sohvalle.Läski heti pois.

Saan mä kuule täällä olla.
Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille.Terkuin Jaana

31 kommenttia:

  1. Tänä vuonna meidän kaikki marjat on jossain muualla ku pakkasessa. Harmi, sillä tämä energian kohdistaminen muihin juttuihin varmasti jossain kohtaa talvea kaduttaa. Mustikkamaito on niin parhautta talvella saunan jälkeen, tai takkatulen ääressä <3

    Tuolit on ihania ..annat niiden olla valkoiset?

    Mä teen lähestulkoon samannäköisiä kukkia ..jännä nähdä mitä sun omista valmistuu :)

    Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Jaa, ne on miun mustikat siellä teillä sitten.. ;D
    Hitsi kun harmittaa,kun ei ehtiny poimimaan!
    Tuolit on tosi kivat, samoin tuo virkkauksesi näyttää ihanalta!

    Mukavaa viikonjatkoa sinne!

    Ihana pupu!! :)

    VastaaPoista
  3. Voi iHANA kuva tuo alimmainen teidän suloisesta pupusra <3

    Oletpa ollut ahkerana siellä:)

    VastaaPoista
  4. Voi apua mikä hippipupu teillä on! Ihana!
    Ja tuota puhdistuskonstia ei kyllä voita mikään! T. teen juoja ruskean mukin ja lusikan kera :D

    VastaaPoista
  5. Ai mikä pupunen! Nauroin ääneen.

    VastaaPoista
  6. Mie kans katoin että kaikki mun marjat on nyt JaanaElinalla;)Ahkeruus siellä.

    Tuo pupu on kyllä niin suloinen että. naurattaa miten toinen korva vinksottaa alas ja toinen on ylhäällä, söpöläinen.

    VastaaPoista
  7. Mukavasti tullut marjaa siellä. :) Ahkera poimija! ;)

    Voi ku tuo tein sohva näyttää niin houkuttelevalta. ♥

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköistä täällä Jaana! Sekä nuo marjat, että edellisen postauksen herkut :) Namskis!

    Tuo teidän pupu on kyllä niin mahdottoman söpö, se ei muuten edes näytä oikealta pupulta, on niin hassunkurinen jotenkin, siis hellästi ja hyvällä tarkoitan tämän :)

    Ihanat tuolit olet löytänt, minäkin keräilen tuoleja :) Joku päivä toivottavasti monta erilaista, yhteen sopivaa pöydän ympärillä..

    VastaaPoista
  9. Voi miten herttasia kuveja sulla... mä kyllä jätän suosiolla tuon keittopuolen talveksi, vähän niinkuin tarpeiden mukaan. Tuolit oli aika kiinnostava kohde, meillä nimittäin jo hajosi ensimmäinen uuden kaluston tuoli, eikä suinkaan ystävän painon takia. Tykkäisin muutenkin että voisi eripari tuoleja siihen pöydän ääreen laittaa, mutta mies vie aina mennessään sitä myöten pois, kun saan kiikutettua...

    VastaaPoista
  10. Mahottomasti olet mustikkaa säilönyt, meillä 1 ämpäri mehuksi ja siinä se :D Ihania kirppislöytöjä. Tulipa mieleen että voisihan sitä aterimet taas välillä kattilassa kiehauttaa :) Pupu on kyllä aikas punkkari :D ♥

    VastaaPoista
  11. Upea marja saalis sinulla ! Meillä on tänä vuonna melkein samantien syöty kaikki marjat mitä ollaan kerättykin, no vähän on pakkasessa ja mehua pitäis viinimarjoista tehdä ! Kiva kun polvesi on parantumaan päin :)
    Söpöt tuolit olet löytänyt ja sopii oikein hyvin entisten kaveriksi. Kiitos aterimien keittovinkistä, en moista tiennytkään ;)
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. No jopas siellä ollaan ahkerasti kerätty marjoja,vau sanon minä !
    Nyt on kyllä mustikat olleet isoja tänävuonna, itse kävin tänään muutaman litran keräämässä.
    Pirtsakan värisiä lappuja virkkailet, peittoako ?
    Kivat kirppistuolit,
    Mukavaa viikonjatkoa ♥

    VastaaPoista
  13. Hienoa,että olet saanut marjoja noin paljon.Meillä meni tänä vuonna vähän toisin..
    Sitä niittää mitä kylvää ja talven aikana voi olla kiitollinen ja tyytyväinen,kun on kesällä/syssyllä ahertanut :))
    Ihania tuoleja.Ja muutenkin niin kaunista ja seesteistä.
    Ja virkkaukset kans aivan sulosia,Pupusta puhumattakaan..
    Ihania elokuun päiviä!

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia kauniista kodista,sohva tyynyineen on varsinainen herkku:)Hellyttävän näköinen pupu teillä,vauhdikkaan näköinen kampaus=D

    VastaaPoista
  15. Oon ihan kade. Tänä vuonna itseään laiskotti niin paljon, että marjoja tuli poimittua hirmu vähän ja nekin tuli syötyä melkein samantien. Pakkaseen ei päätynyt ainutkaan marja...Hmph..talvella se oma laiskuus sitten harmittaa.

    Mutta pupunen on kyllä sulonen, ihanat luppakorvat!

    VastaaPoista
  16. Voi sinua ahertajaa! Fida on kiva paikka! Hämeenlinnassa käyn aika usein ja olen mukavia löytöjä tehnyt sieltä, useimmin erityisen edullisesti :)
    Mukavaa viikon jatkoa sinne:)
    tuksu

    VastaaPoista
  17. Ihana värikäs postaus:)
    Niin on kivat ja värikkäät tyynyt siellä sohvalla.Langoista puhumattakaan.
    Kiva,että olet löytänyt tuoleja sinne keittiöön.Ja näyttääpi sulla olevan ihan samanlainen vahakangas pöydällä kuin minulla:)
    Terkkuja suloislle pupulle.On kyllä niin suloinen!

    VastaaPoista
  18. Marjat ovat sinulla tallessa.
    Kaunis ja värikäs postaus.
    Olet kovasti ahkeroinnut.
    Mukavan näköinen pinnatuoli.
    Mukavaa loppukesää sinne!

    VastaaPoista
  19. Hyvä vinkki ruokailuvälineiden putsaukseen, ihana pinnatuoli ja mustikkamehua nams! Itsekkin haaveilin mustikka-vadelmamehusta, vaikka omia vadelmia kivasti saatiinkiin pakkaseen, niin nyt selvästi rupee lopahtamaan, varmaan tämä viileys ja mustikkaankaan en taida enää päästä,joten jatkan siltäkin osin unelmointia. Herukka mehua vielä laitan.

    VastaaPoista
  20. Ihania kuvia!

    pitääpä keittää itsekkin tuota lusikkasoppaa...☺

    VastaaPoista
  21. Oi, miten tekisikään mieli hetkeksi istahtaa tuohon sohvalle virkkuun kanssa!!

    VastaaPoista
  22. Voi, miten söpö, ihana pupu! Tuon nassun kun näin viimeiseksi, unohdin tyystin, mitä muuta sanottavaa miulla olikaan :)
    Niiin söötti!

    VastaaPoista
  23. Voi mustikka! Mun mustikat on vielä metsässä ja sinne varmaan jääkin. Hyvä kun joku on niitä pakkaseen saakka keräillyt noin paljon. On ne vaan niin hyviä :)
    Mansikkaa olen sitten haalinut senkin edestä.
    Ihania virkkuukukkasia, mitähän kivaa niistä tulee :)

    VastaaPoista
  24. Voih mitä herkkuja! Alkopas mieli tehdä vadelmia.. niitä täytyy kyllä ehdottomasti saada :)

    VastaaPoista
  25. Ihana marjasato! Tänne lähimettään ei tänä kesänä tullutkaan mustikoita ja kauempaa ei lähdetty etsimään.

    Kiitos lusikkasopan ohjeesta, täytyypä pitää mielessä.

    Kivoja kirpparilöytöjä! Hyvin sopii tuolit entisten joukkoon! Minäkin poikkesin töiden jälkeen tänään kirpparilla tuulettumassa, pari juttua lähti taas mukaan ;)

    Ihana virkkaussoppi sinulla ja niin suloinen tuo virkkauskaverikin, oikea nöpönenä.

    Kiva kuulla että jalkasi on parempi.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  26. Enpä olekkaan muistanut tuota vanhaa kunnon lusikkasoppaa!! Kiitos, kun muistutit.
    Ihania virkkauksia, todella.

    VastaaPoista
  27. Heka lähettää Läskille oikein lämpöiset terveiset <3

    VastaaPoista
  28. Olet ahkeroinut kovasti säilönnän kanssa.
    Tuo pupu on sitten älyttömän ihana <3

    VastaaPoista
  29. Aivan ihan värimaailma tuolla teidän olkkarissa! Ja Läski sopii sävyihin, joten kai se saa sohvalla olla,,
    Blogissani on sulle tunnustus, käy hakemassa:)

    VastaaPoista
  30. On kyllä hauskan ja suloisen näköinen pupu! :)

    Ja nuo erilaiset tuolit ovat kyllä tosi kivoja. :) Olen tainnut aikaisemminkin kommentoida, ainakin oli tarkoitus, että tuosta peitosta tulee aivan mahtava! :)

    VastaaPoista
  31. Kiitokset kaikille yhteisesti kommenteista.
    Tuolit aattelin toistaiseksi pitää ihan laisinaan.Ne on ilmeiseti olleet joskus punaiset,kuluneissa kohdissa paistaa vanhaa maalia.Eipä olisi yhtään hassumpi väri sekään.

    Peittoa virkkailen.Pari postausta aiemmin( 28.7) siitä kirjoittelinkin.Käykääpäs kurkkaamassa,jos kiinnostaa.

    Läski-pupulle laitan kehuterveiset.Sekarotuisena kanina,Läskin korvat sojottaa vähän sinne tänne.Punkkari oli aika kiva nimitys.

    Mukavaa viikkoa kaikille.

    VastaaPoista