torstai 9. syyskuuta 2010

Puolukoita,kurkkuja ja kirsikoita Ja Maitoa

Kyllä ne nämä päivät mennä hurahtaa nopeesti.Ja viikot.Olen tällä viikolla touhunnut täällä kotona.Ja tänään keittiössä.Puolukoita keräsin viime viikonloppuna ämpärillisen.Ihan mökin läheisyydestä keräsin,sillä vähän pelotti se karhu.No maanantaina sitten saimme tietää,että sieltä suunnalta oli sunnuntaina kaadettu lähes kaksisataa kiloinen karhu.Nythän metsästysseurat ovat saaneet karhun kaatolupia ja sen luvan turvin karhu kaadettiin.
Puolukoista tein vispipuuroa.Voi miten se on hyvää tuoreista puolukoista.Maistakaapa vaikka.
Ostin eilen avomaankurkkuja ja tänään tein sinappikurkkusalaattia,ohjeella,johon sain vinkin Seijastiinan blogista.Tulipa siitäkin hyvää.Kaipasin siihen hieman enemmän sinapin makua,joten lisäsin sinappijauhoa aika reilusti.Kannattaa kokeilla,jos tykkää sinappisesta salaatista.
Tein lisäksi pienen satsin kurkkusalaattia,jota meillä kotona aina äiti teki.Eli kurkkua,sipulia ja paprikaa pilkottuna,siihen vesi,etikka ja sokeriliemi.Tätä teen joka syksy,on se niin hyvää.
Uunissa valmistuu makaronilaatikko sekä kinkku-juustopiirakka,johon nappasin ohjeen Sumin blogista.Tätä olen tehnyt useasti ja tykkään.
Otsikon Maitoa tarkoittaa sitä,että meillä on kymmenen purkkia maitoa jääkaapissa=),käytiin isännän kanssa molemmat maitokaupassa.Onneksi tytär tulee kotiin pariksi päiväksi,eiköhän ne tule juotua.

Kirsikka tunnustuksia tupsahti tänne kolmesta blogista.Kiitos Tuula,Liisa ja onnesta unelma.Näistä tulin tosi iloiseksi.Tunnustukset voisin antaa teille kaikille kolmelle,niin mukavia blogeja teillä on ja niin ihania blogiystäviä olette jokainen.Sain myös aiemmin tunnustuksen Marialta,kiitos siitä.Se oli myös mukava yllätys ja myös Marian blogi on aivan ihan hurmaava.
Tunnustukseen kuului kertoa kolme rakkainta asiaa ja liittää siihen yksi rakas kuva.
Ykkösiksi rakkaimmat ovat tietysti perhe ja koti ym.siihen liityvät asiat.Tietysti myös työ,ystävät ja työkaverit ovat rakkaita omalla tavallaan.
Kakkoseksi laitan tällä hetkellä vuorotteluvapaan tuoman loman.Vaikka työ onkin ykkösessä,nautin myös tästä pienestä katkoksesta työkiireeseen,jonka vuorottelu toi.
Kolmoseksi laitan käsityöt.Koko ajan tykkään jotain olla käsillä tekemässä.Mitä millonkin.

Rakkain kuva voisi olla jo tämä aiemminkin esillä ollut kuva lapsista pienenä.
Tunnustusten jakaminen on aina niin hankalaa ja tällä kertaa päätin että en  laita blogeja mitenkään järjestykseen,vaan annan sen kaikille blogeille,jotka täällä käy ja joissa minä vierailen.Kaikki olette tunnustuksen ansainneet.
Kiitoksen olen vielä velkaa kaikista niistä ihanista kommenteista joita olette jättäneet sauna-postaukseen.Oikein tunnemallista iltaa kaikille.
Terkuin Jaana

27 kommenttia:

  1. No hui!!
    Minua ei saa synkkiin metsiin millään, karahdan tielle lähimetsästäkin, jos vain vähänkin rapinaa kuuluu, marjat löytyy myös lähimetsästä siis, mitä tarvitsen.
    Voi sinua JaanaElina minkä teit, minun ja Matin himotuspuuroa, noin ihanasti vatkaatua, kuohkeata.. apua, mun on pakko päästä puolukkaan, tai laittaa mies asialle, on tosi hyvän näköistä.
    Kiva tuo toisenlainen kurkkusalaatti nams,, sitäkin voisin kokeilla ♥
    Mukava,että minustakin voi olla apua, tuon sinappisen myötä, tai sehän on kokkiystäväni AIMATON, mutta hyvä hyvä ,että kelpaa ♥

    On sitten ihanat tunnelmakuvat lopuksi, oikein kauniit, noin minäkin tykkään laitella ♥
    Nyt näitä sydämiäkin tulee joka paikkaan ,kun opin , mutta ei kai se haittaa ♥

    VastaaPoista
  2. Kovasti olet taas ahkeroinut.
    Ja onnea tunnustuksesta!
    ....ihania tunnelmakuvia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä nuo karhut minuakin pelottivat, kun olin sienimetsässä...en uskaltanut mennä kovin syvälle metsään, kun olin yksin liikkeellä. Kauniita kuvia olet laitellut<3

    VastaaPoista
  4. Kiitos mukavista ohjeista. Aion kokeilla niitä lähipäivinä. Onneksi kaatoivat sen karhun, jotta uskallat taas kulkea vapaammin:)))

    VastaaPoista
  5. Ensiksi kiitos kivoista kommenteista blogissani, olet aarre!:)

    Paljon olet taas touhunnut. Puolukkapuuro tuoreista puolukoista on parasta. Minäkin kerään tuosta lähimetsästä, en uskalla kauas, enkä vieraaseen metsään, kerran olen eksynyt pahan kerran,ja se jäi pelottamaan.

    Lapsistasi pienenä on aivan ihanan söpö kuva.

    Vuorotteluvapaa tuo sitä kaivattua lepoa ja rentoutusta työelämästä.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Herkullista vispipuuroa ..viime viikonloppuna maistoin ekaa kertaa ikinä karviaismarjoista tehtyä vispipuuroa ja se oli kans niin hyvää!

    Ihania tunnelmakuvia!

    VastaaPoista
  7. Voi hitsi, sä olet ollut ahkera. Mun tekis aina mieli tehdä kaikkea ihanaa keittiössä, mutta ajatuksen asteelle useimmiten jää. Tuo kurkkusalaatti on ihanaa, sitä mä joskus olen saanut aikaiseksi tehdä :)

    Hyi noita karhuja on nyt joka paikassa. Täälläkin jossain on tehty havaintoja, iiks!

    Mukavaa viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
  8. Luin lehdestä siitä karhunkaadosta. Velipoika Kainuussa on kerran juossut karhua pakoon, liekö otso ollut likinäköinen kun oli juossut muutaman metrin päästä ohitse, huh.
    Ei ole puolukoita meidän lähimetsissä näkynyt, tänään hämmästyin, kun huomasin vadelmapuskan pukkaavan vadelmia. Rasiallisen poimin pakkaseen. Jo on maailman kirjat sekaisin. Onneksi on viimekesäisiä puolukoita pari litraa soseena pakkasessa, jotta muutamat vispipuurot saa.
    Muuten, ruuanlaittokuvista tulee aina nälkä :D
    Ihana kuva lapsista, oih. Ja tunnelmallisia kuvia muutenkin.
    Niin, huomenna on jo perjantai. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. oletpas ahkeroinut!
    mutta säilöminenhän on ihanaa :)
    meillä mies poimi puolukat ja minä säilöin, kellari alkaakin olla ihan täynnä...
    onnea tunnustuksesta ja ihastuttavan herkkä kuva lapsistasi.

    mukavaa perjantaipäivää ja viikonloppua sinulle!

    iltaterkut,
    päivi

    VastaaPoista
  10. Ahkeruutta ollut siellä teilläpäin, minulta se on johonkin kadonnut! Suunnitelmia on pää täynnä mutta mitään en tunnu saavan aikaiseksi! Aurinko paistaa ja viikonloppu aluillaan, ehkäpä sitä tässä vielä piristyy :)
    Aurinkoista viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Kunhan tästä tervehdytään,niin puolukkamettälle lähretään. :)

    VastaaPoista
  12. Voi miten puuhakas olet ollut. Vispipuuroa pitäisi tosiaan keittää, lapset tykkää. Karhu on tosiaan melko pelottava marjastuskaveri, onneksi ei sattunut tiellesi.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  13. Kylläpäs siellä on tehty monenlaista herkkua! Vispipuuro onkin parasta tuoreista puolukoista, itsellä on pakkanen täynnä vielä viime vuotisia, joten taidan tänä vuonna jättää metsään menemisen ainakin marjojen takia, muuten voisi käydä keräämässä muita syysaskartelu tarvikkeita :) Iloa viikonlopulle!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania tämä kaksi viimeistö kuvaa erityisesti, niin tunnelmallisia. Itse olen ollut viime aikoina niin tylsällä ja saamattomalla päällä, etten edelleenkään ole saanut kaivettua kynttilöitä esiin, ja nekin, mitkä esillä ovat, eivät ole saaneet sydämeensä liekkiä. Vaan jos sitä vielä piristyisi. Onhan tässä tätä pimeää kynttiläaikaa vielä pitkästi edessä. :)

    VastaaPoista
  15. Puolukkapuuro on ihan älyttömän hyvää, lapsena äiti teki sitä usein, meillä se ei mene pojille kaupaksi, en tiedä miksi, joten se on jäänyt.
    *************
    Juu-ei ole kovin kiva mennä sinne mettään jos tietää että siellä talsii parisataa kiloinen karhu jossain lähistöllä..hui kauhistus.
    *************
    Ihanat nuo talolyhdyt, usko tai älä mutta mullakin on neljä kpl noita ihan samoja...;=)
    Taidankin kaivella ne esille.
    *************
    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  16. WAu mitä herkkuja olet loihtinut!:) Ja puolukka saaliskin on hyvä!Löytäisipä itsekin hyvän paikan.Täytyy viikonloppua oikein lähteä etsimään!:)

    Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Oi oi, itse en olisi uskaltanut varmaan ulos ollenkaan karhun pelossa.

    No puuhaa on riittänyt ;)
    Vispipuuro on kyllä huippu hyvää, aivan erityisesti oman äidin tekemä! En saa siihen millään samaa makua.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Heips Jaana =)
    Ihanan pirteä puolukkakuva ensimmäisenä, tuli oikein hymy naamallein!! Kiitos piristyksestä, (täällä kun otsa kurtussa väännän töitä aamusta iltaan mutta nyt päätin lopettaa aiemmin).
    Oletpa ollu ahkerana! Vispipuuro näyttää hyvältä ja muutkin tarjottavat, nam. Minäkin haluaisin tehdä noita kurkkusalaatteja, näyttävät niin hyviltä, nam, nam! Kiitos kun jätit linkit.
    Onnittelut tunnustuksesta, olet sen todellakin ansainnut! Niin ihana kuva teidän lapsista! Ja niin kauniita tunnelmakuvia lopuksi!
    Kiitokset vierailuista ja kommenteista, ne merkitsevät minulle paljon! Nyt on ollut niin kiireinen viikko ettei ole paljoa blogimaailmaa kerennyt seuraamaan saatikka tekemään käsitöitä. Jospa pian helpottaisi.
    Hyvää viikonloppua sinulle =D

    VastaaPoista
  19. Kurkut jäi minulta laittamatta. Olen kasvattanut itse avomaankurkut mutta tänä kesänä niitä ei tullutkaan, joten en sitten ostanutkaan :D Puolukkaan voisi mennä, itse en puolukkaa syö kun hillona, se on hyvää :D
    Vuorottelusi sujuu tosi mukavissa merkeissä, kaikkea kivaa olet tehnyt :D

    VastaaPoista
  20. On se minunkin sanottava, että ahkerana ollaan siellä oltu.
    Meilläkin on syöty vispipuuroa paljon, tosin vanhoista puolukoista tai punaisista viinimarjoista.

    Kauniita kuvia!! Tunnelmointia!

    Hauskaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  21. Voi mitä herkkuja, nam! Vispipuuroa itse olen suunnitellut monta päivää jo tekeväni no jospa tänää :) Mukavaa viikonloppua ja onnea ihanasta tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  22. Sielläkin on ahkeroitu; namilta kuulostaa toi kurkkusalaatti. Oon ollu muutaman päivän töissä (keikkaa), niin tuntuu, ettei mitään ehdi eikä jaksa. Oon ihan ymmyrkäisenä, miten kaikki toimii sitten kun pitää oikeesti mennä töihin...:-O
    Puolukkaa ois kyllä pikkusen kiva saada...mulla on yks suklaapuolukkahyydykekakun ohje, joka on mahtavan makusta (ei oo kyllä karppia nähnykkä :P).

    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  23. Sulta sitten tapahtuu! :)
    Ihanan näköistä puuroa ja salaatit näyttää kans herkulta!
    Kiva että olet blogistani löytänyt jotain mieleistä! Itselle tulee hyvä mieli kun kuulee että joku on löytänyt sieltä jotain mieleistä. :)
    Täällä sinun blogissasi on aina niin kiva vierailla ihailemassa kättesi jälkiä.

    Hieno juttu että sait puolukoita etkä törmännyt karhuun!
    Meilläkin on mies hakenut jo melkeen 8 sangollista, nyt on talveks puolukkaa. Me tykätään syödä sitä aamulla jogurtin kanssa.

    Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  24. Moroos ja ihanata syksyn alkua!!

    Täällä on kans syöty puolukkapuuroa, ku mamma sitä oli tehnyt ja sisko ohi mennessään sitä mulle toi. Namia. Typyt ei sitä tosin syö, omituiset. :D
    Sokeroitu puolukkasurvos vaniljajäätelön ja piimän kans on kans ihan superihanaa!! Kannattee kokeilla! :))

    VastaaPoista
  25. Hitsit, minä niin kaiaan puolukkametsään! Lappapuuro on yks mun suosikkiruokia ja sitä voisin syödä aina. Tosi herkullisen näköistä!

    Sinappikurkkusalaattia voisi koittaa tosiaan tehdä itse, täältä kun ei kurkkusalaatteja saa :(

    Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
  26. Isot kiitokset kaikille ihanista kommenteista.

    Meillä oli hiukan kiireinen viiikonloppu,enkä ehtinyt kuin pikaseen piipahtamaan täällä blogeissa.

    Oikein mukavaa viikkoa kaikille.

    VastaaPoista
  27. Vispipuuro onkin hyvää. Mä viime vuonna ostin puolukoita, kun halvalla sain, edellisenä vuonna sain yhdeltä ystävältä.
    Nyt ei ole puolukoita, mutta vispipuuroa teen esim. herukoista.

    VastaaPoista