Missä ne nyt taas

Aamu alkoi etsimisellä.Istuin pöydän ääreen kahville ja otin päivän lehden.
Höh,missä ne nyt on?

Pikainen vilkaisu keittiön työpöydälle,ei olleet siinä.
Eiku nouse ylös.
Kurkistus makuuhuoneeseen,siellähän ne.Ai niin,tarvitsin illalla.

Koulupäivä ja pitäisi lähteä.Pakkaan tavaroita,missä ne taas on?

Kurkkaus kodinhoitohuoneeseen,sieltä löytyy toiset.

Koulusta tullessa istun koneelle,missä ne nyt on?

Pitkin iltaa tätä samaa etsimistä.

Nyt on aika saada tähän jotain järkeä.

Etsin joka ainoan parin minkä omistan.Yhdet löytyi olohuoneesta,yhdet eteisen pöydältä,kahdet keittiön kaapista,yhdet työlaukusta,yhdet työliivin taskusta ja yhdet yöpöydän pussukasta.











Löytyihän niitä.Välillä tuntuu,ettei vain ikänäkö vaivaa,vaan dementia vielä enemmän pikku hiljaa.
Olen ostanut näitä useammat.
Kahdet ovat optikon kautta moniteholasit,muut halpoja lukulaseja.

Päätin kuvata joka ainoat kauniilla lautasella,että muistan kuinka tärkeät nämä ovat ja että pidän niistä parempaa huolta.

Nykyisin en näe lukea mitään ilman laseja,enkä osaa pitää koko ajan laseja.Ongelma on juuri siinä.Nappaan ne koko ajan pois nenältä.Ostin kahdet moniteholasitkin,mutta nekään ei pysy nenällä.Ahdistaa jotenkin pitää niitä.
Onneksi näen kuitenkin ajaa autoa ilman laseja.Kävin optikolla 45-vuotistarkastusessa ajokorttia varten.Ei tarvitse ajaessa pitää laseja.Ei siitä kyllä tulisi mitään,jos joutuisin niitä pitämään.

Kiitokset kaikille ihanista kommenteista edelliseen kirjoitukseen.Kyllä onkin joskus hyvä muistella menneitä,vaikka joskus se aika raskasta onkin.Hyviä muistoja ne kuitenkin on.Ikävä vaan välillä on.Olen monesti ajatellut,miten mukava olisi jos oma äiti tai isä olisi vielä olemassa.Jakamassa iloja ja suruja.
Olen myös ajatellut koota omille lapsilleni samanlaisen muiston.

Huomenna vapaapäivä.Ihanaa.
Sitten vapuksi töihin.

Terkuin Jaana